Etsi
Laulaja Kaija Koo ajatteli, ettei Markku Impiön ja hänen yhteistyön jälkeen voi tulla enää mitään uutta ja ihanaa. Onneksi hän oli väärässä, muistelee tähti tänä päivänä.
Stepen-karhu oleilee omistajiensa kanssa kuin mikä tahansa lemmikki.
Erityisesti miesten riitelytavat lisäävät tiettyjä terveysvaivoja, väittävät tutkijat.
Netissä leviää kuva kuitista, johon listatuista tuotteista päätellen kuitti on kuulunut pikkulapsen vanhemmalle.
Kun uni on hyvää ja keskityt urheilussa keston sijasta laatuun, saat todennäköisesti myös tuloksia.
Moni voisi luulla, että kyseessä on valmistusvirhe, sillä monet tilaajat ovat saaneet liian pitkiä housuja. Tiedottajan mukaan kyse on kuitenkin vain siitä, kuinka farkut pukee.
Kun perheenisän vaimo kiidätettiin sairaalaan, mies sai huomata, että äidin rooli ei olekaan niin helppo nakki, kuin hän aluksi kuvitteli.
Vaatteita valmistetaan toinen toistaan kummallisemmista materiaaleista. Nyt mekon valmistukseen on käytetty katkarapukeksejä.
Rodoksella lomaileva nyrkkeilijä ottaa lepoa aurinkoisissa maisemissa.
Todennäköisyyksien mukaan jos olet sukunimeltäsi Virtanen, sinun pitäisi olla etunimeltäsi Timo.