Finnair kertoi viime vuonna, että se lentää kesäkaudella 2026 Luxemburgiin, Espanjan Valenciaan sekä Italian Torinoon. Tuoreessa tiedotteessa yhtiö kertoo, että kyseiset reitit saavat jatkoa, sillä tulevaisuudessa niitä lennetään ympäri vuoden.
Tiedotteen mukaan esimerkiksi Luxemburgista tulee runsaasti liike- ja vaihtomatkustusta. Kesän kolmesta viikkovuorosta määrä kasvaa talvikaudelle neljään viikoittaiseen vuoroon.
Lue myös: Kannatko varavirtalähdettä mukana lennolla? Finnairilta muistutus
Torinoon sen sijaan lennetään talvella kerran viikossa, paitsi tammi-maaliskuussa, jolloin vuoroja on kaksi. Kesällä Torinoon pääsee kolmesti viikossa. Valencian lennot sen sijaan jatkuvat talvella kesän tapaan neljällä viikkovuorolla.
Aiemmin julkaistuista reiteistä myös Stavanger ja Uumaja jatkuvat ympärivuotisina kohteinta. Stavangeriin lennetään ensi talvena yhdeksän viikkovuoroa, joista kuusi menolentoa Helsingistä operoidaan Tukholman Arlandan kautta ja kolme lentoa suoraan Stavangeriin. Kaikki paluulennot Stavangerista Helsinkiin pysähtyvät Tukholmassa, mikä tukee Tukholman ja Stavangerin välistä matkustusta. Vaasan kautta operoitavaan Uumajaan on talvella 10 viikkovuoroa.
Lähde: Finnair