Etsi
Tutkimus tuo lisävalaistusta Suomen historiaan, itsenäistymispyrkimyksiin ja Mannerheimin perheen sisäisiin ristiriitoihin.
Leikola kertoo elämästään Yhdysvalloissa.
Kaksi konekivääriä on jo nostettu pintaan.
”Matkakohde” on saanut Google Mapsissa huippuarviot!
Ministerikokouksen jälkeen järjestetään vielä toinen kokous.
Trump ja Putin tapasivat edellisen kerran elokuussa.
Zelenskyi toivoo Yhdysvalloilta lisää aseellista tukea, kuten pitkän kantaman ohjuksia.
Posti ilmoitti jo aiemmin keskeyttävänsä tavaralähetykset Yhdysvaltoihin.
Muutos vaikuttaa maailmanlaajuisesti kaikkiin toimijoihin, joilla on Yhdysvaltoihin kulkevaa tavaraliikennettä.
Neuvotteluista odotetaan haastavia.