Etsi
Seksin harrastaminen järvessä tai vaikka omassa suihussa ei välttämättä olekaan niin hyvä idea kuin miltä se saattaa aluksi vaikuttaa.
Alkoholittomien viinien ja oluiden nautiskelu kiinnostaa nyt muitakin kuin absolutisteja, tipatonta pitäviä ja raskaana olevia.
Irlantilainen bussikuski auttoi vanhempaa naista sitomalla hänen kengännauhansa.
Paras ystävänpäivälahja on ystävän kanssa vietetty aika, mutta itsetehdyllä lahjalla ilahdutat ystävääsi takuuvarmasti.
Perheen ja ystävien lisäksi kaipuu saattaa kohdistua asioihin, joihin ei ole täällä asuessaan kiinnittänyt erityistä huomiota. Ulkomailla asuvat suomalaiset kertovat Daami.fi:lle, mitä kaipaavat eniten Suomesta.
Jos tiedettä on uskominen, entisen kumppanin kanssa ei kannata jäädä ystäviksi, kertoo Higher Perspective -sivusto. Eroaminen on muutenkin vaikeaa, joten miksi tärkeitä ihmisiä ei saisi pitää elämässään?
Kun löydät kivulle syyn, on helpompi etsiä tilanteeseen ratkaisu
Kun levität muotovaahdon hiuksiisi oikein, saat hiuksiasi kohotettua ilman tahmeaa lopputulosta.
Kun tiedät syyn siihen, miksi ajatuksesi lähtevät harhailemaan, sinun on myös helpompi korjata asia.
Kissaveljekset Bolt ja Keel hylättiin, mutta uusien omistajien kanssa he ovat päässeet useisiin seikkailuihin.