Etsi
Usein meitä kehotetaan heräämään myös viikonloppuisin samaan aikaan kuin arkena. Tuore tutkimus kuitenkin kehottaa tarvittaessa nukkumaan pidempään.
Taiteilijanimellä SAARA tunnettu Sara Forsberg julkaisi YouTube-kanavallaan rohkean videon.
Kun teet pieniä muutoksia makuuhuoneessa, seksielämänne saa aivan uutta kipinää.
Nyt on selvinnyt, että salilla käyminen ei ole ainoa asia, joka saa sydämemme lyömään nopeammin. Odottamaton ero voi aiheutta kehossa saman reaktion.
Seksi ei olekaan ehkä niin hyvää urheilua kuin uskot ja miehen kengännumero ei kerro hänen sukukalleuksiensa kokoa.
Horoskooppimerkkisi kertoo olennaisen luonteestasi ja samalla näet, kenen pienenä ihailemista Disney-prinsessoista kanssa sinulla on jotain yhteistä.
Jan Holmbergin koskettava blogiteksti on herättänyt paljon keskustelua.
Lomailu lämpimässä perheen kanssa on helppoa ja rentouttavaa, kun suunnittelee matkan perheen ehdoilla.
Miesten ja naisten erot ihmetyttävät varmasti välillä jokaista. Naiset jakoivat asiat, joita heidän on vaikeaa ymmärtää miehissä.
Monet ovat varmasti malttamattomina tuijottaneet ruokaansa, kun se vielä pyörii mikrossa – ja luultavasti myös miettineet samalla, onko se terveellistä.