Etsi
Vanessa Hudgens tietää, että suloinen kesäasu ei vaadi suuria.
Meikilla saa ihmeitä aikaan monellakin tapaa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tietyt valinnat ovat enemmänkin pahasta.
Treffeillä saattaa toisinaan tulla ikäviä hiljaisia hetkiä. Niiden varalta kannataakin keksiä muutama kysymys, joiden avulla juttua saa vietyä eteenpäin ilman kiusallisia hetkiä.
Beyoncén tuoreet uimapukukuvat ovat kuumaakin kuumempaa katseltavaa.
Orange Is the New Black -sarjan fanien odotus päättyy vihdoin, sillä uudet jaksot saapuvat Netflixiin tänään.
Toiset ovat kroonisia myöhästelijöitä, joille kellontarkasti paikalle saapuminen on vain sula mahdottomuus.
Syntymäkuukaudella saattaa olla yllättäviä vaikutuksia myös seksielämään. Esimerkiksi tammikuussa syntyneet tekevät kaikkensa, jotta he pääsevät sänkyyn tyypin kanssa, josta he todella pitävät.
Jennifer Lopezin julkaisema kuva todistaa sen, että hän todella on luonnonkaunis.
Kellan Lutz sekoitti yhden tytön pään totaalisesti viemällä tämän lukion päätöstansseihin.
Kylie Jenner aikoo ottaa uuden askeleen urallaan. Nainen nauhoittaa nimittäin parhaillaan albumia yhdessä poikaystävänsä kanssa.