Juha Tapio takoo miljoonien liikevaihtoa – kertoi strategiansa rahavirtaan

Muusikoiden tulokuningas Juha Tapio kertoi mistä hänen tulonsa koostuvat.

Julkaistu:

Suomalainen muusikko Juha Tapio on tullut tunnetuksi useista hiteistään.

Juha Tapio on poikkeuksellinen monilahjakkuus, joka sanoittaa ja säveltää omat kappaleensa, minkä lisäksi hän laulaa ja toimii vielä kitaristinakin omilla keikoillaan.

Juha Tapio on tehnyt menestyksekästä uraa jo vuosikausien ajan. Ei ole siis yllättävää, että tämä on näkynyt myös pankkitilillä.

Lue myös: ”40 000 euroa meni ja 8 000 tuli” – räppäri Korelon kertoo tehneensä uransa alussa tappiota

Lue myös: Lidl muuttaa aukioloaikoja valtakunnallisesti

Juha Tapio vieraili nyt Teemu Liilan ja Kevin van Desselin juontamassa Sijoituskästi-podcastissa ja kertoi mistä hänen liikevaihtonsa syntyy.

Kevin Van Dessel mainitsi, että viime vuonna Juha Tapion yrityksellä liikevaihtoa on ollut 1,3 miljoonaa euroa. Edellisenä vuonna liikevaihtoa oli vieläkin enemmän, yhteensä 1,5 miljoonaa euroa.

Menestys on monien tekijöiden ja useiden eri rahavirtojen summa.

Ensimmäisenä Juha Tapio kertoo, että suuri osa tuloista on tekijänoikeuskorvauksia. Hän saa niistä valtaosan, koska hän on kirjoittanut ja säveltänyt kappaleensa itse.

Lue myös: Fazerin konsernijohtaja Christoph Vitzthum avoimena 58 000 euron kuukausipalkastaan: ”Ja kannustinohjelmat siihen päälle”

Lue myös: ”Sua ei viedä enää treffeille” – Martina tyrmistyi Eskon halusta jakaa naisen kanssa kulut puoliksi

Toisena Juha Tapio kertoo keikkailevansa ahkerasti. Keikkojen hinnoittelu on hänen kohdallaan vapaampaa, koska hän saa vaikuttaa siihen itse. Hänellä ei ole yhtä ainoaa listahintaa.

Kolmantena seikkana Juha Tapio kertoo, että hän pyrkii pitämään keikkojensa lippujen hinnat pieninä, että mahdollisimman moni fani pystyisi ostamaan lippuja ja pääsisi katsomaan keikkaa. Tämä takaa useimmiten täydet salit ja saa herkemmin ihmiset liikkeelle.

Menestykseen vaikuttavia asioita listatessaan viimeisenä Juha Tapio arvelee, että pitkän pelin pelaaminen vaikuttaa tuloihin pidemmällä aikavälillä positiivisesti. Ei kannata yrittää hakea nopeita voittoja vaan rakentaa pitkäjänteisesti kestävää uraa.