Näyttelijä Essi Hellén on herättänyt keskustelua sosiaalisessa mediassa julkaisemallaan rehellisellä postauksella kehorauhasta.
Hellén haluaa ravistella ajattelua, jossa ihmisen arvo tai hyvinvointi sidotaan vaa’an lukemaan.
Postauksessaan Hellén kertoo suoraan painavansa 80 kiloa ja olevansa 175 senttimetriä pitkä. Hän kuvailee kehoaan vahvaksi ja terveeksi ja muistuttaa, että tärkeämpää kuin numerot on se, miltä kehossa tuntuu arjessa.
Lue myös: ”Sua ei viedä enää treffeille” – Martina tyrmistyi Eskon halusta jakaa naisen kanssa kulut puoliksi
Lue myös: ”Voi sulattaa sarveiskalvon” – Moni käyttää piilolinssejä väärin ja kärsii tuhoisat seuraukset
Hellén listaa asioita, joilla hänen mukaansa on oikeasti merkitystä. Näitä ovat jaksaminen, hengitys, hyvä uni ja se, katsooko peilistä onnellinen ihminen.
Hänen viestinsä on se, että kehoa ei pitäisi arvioida pelkkien lukujen perusteella.
Samalla näyttelijä kritisoi suoraan laihdutuskulttuuria, joka on hänen mukaansa vaikuttanut moniin sukupolviin negatiivisesti. Hellén myöntää itsekin hävenneensä aiemmin painoaan, mutta kertoo päässeensä irti siitä ajattelutavasta.
Julkaisunsa lopuksi Hellén muistuttaa kehorauhan merkityksestä ja rohkaisee ihmisiä suhtautumaan omaan kehoonsa lempeämmin.
Lue myös: Harva juo veden oikeassa lämpötilassa – näin suuri vaikutus sillä on terveyteen
Lue myös: Tutkimus paljasti yllättävän faktan: sinkut haisevat erilaiselta kuin varatut – tässä syy
Postaus on kerännyt runsaasti huomiota ja kiitosta sosiaalisessa mediassa, jossa keskustelu kehon hyväksymisestä käy vilkkaana.
– Ihanaa! Mä niin fanitan sua. Tohon kun itekin pääsisi, että osais ihailla sitä mihin oma keho pystyy, eikä aina löytäisi vaan kritisoitavaa, rehaart-nimimerkillä kommentoidaan Instagramissa.
Julkaisu on saanut sosiaalisessa mediassa suuren suosion. Siitä on tykännyt jo yli 7.000 ihmistä ja se on saanut osakseen paljon kommentteja.