Etsi
Kookosöljy tekee hyvää sisäisesti ja ulkoisesti.
Heinäkuu oli koko maassa tavanomaista lämpimämpi.
Yhtye nähdään Helsingin Jäähallissa 9. helmikuuta.
Tietojen mukaan Tänak on kunnossa, mutta kartturi Martin Järveoja on viety sairaalaan tutkimuksiin.
Maanantaina 5. elokuuta 1,8 miljoonalle suomalaiselle maksetaan veronpalautuksia.
Saran kymmenes levy ilmestyy tammikuussa.
Radio Cityn juontajat palasivat tänään kesälomilta. Kaksikon toiselle jäsenelle aamun herätys oli kuitenkin hyvin poikkeava.
Maailman ylikulutuspäivä on tänään.
Coldplay nähtiin Suomessa viimeisen kerran eilen.
Pikkumusta kuuluu niihin vaatekappaleisiin, jotka jokaisen kannattaa hankkia.