Etsi
Ariella Nyssan mukaan hänelle sanottiin suoraan, ettei hänen vartalonsa sovi hommaan.
Shortsikausi ei ole vielä ohi, vaikka syksy jo tekeekin tuloaan.
Videon katsominen saa aikaan melkoista kauhua.
Kuvan yhteydessä Abreu kertoo olleensa kuluneen viikon aikana myös studiossa.
Kuva on saanut lukuisia innostuneita reaktioita aikaan.
Aki Linnanahteen suusta pääsi ääni, joka sai studionväen hepulin partaalle.
Yhtyeen uusi kappale kantaa nimeä Do you.
Julkaisussa nähdään kaikkiaan kaksi kuvaa.
Kuvasta päätellen nainen treenaa, ja kovaa.