Kaikki artikkelit

Hemsworthin vaimo oli julkaissut Instagram-sivullaan videon, jossa tanssiliikkeet nähdään.
Travolta menetti poikansa vuonna 2009 ja vaimonsa vuonna 2020.
Elokuvan ohjaaja Adam Wingard on korjannut Instagram-tilillään spekulaatioita siitä, onko kyseessä jatko-osa vai elokuvan uusintaversio.
Travolta ja Preston olivat naimisissa 29 vuoden ajan.
Miehiä yhdistää ikävät muistot Bosnian sodasta.
Miestä seuraa pelkästään Instagramissa yli miljoona ihmistä.
Kuvat Travoltan erikoisesta ulkonäöstä leviävät netissä.
Näyttelijä John Travolta hämmensi ilmeettömällä olemuksellaan viikonloppuna
Georgiassa naimisiin mennyt pariskunta koki ikimuistoisen yllätyksen kulttitähden astellessa paikalla täysin yllättäen.
Näyttelijä John Travolta hämmensi kummallisilla hiuksillaan viikonloppuna.
Näyttelijä John Travolta on noussut otsikoihin melkoisen epämieluisen väitteen tiimoilta.
Siinä missä normaali perheenisät ostavat vaimolleen kukkia ja lapsilleen leluja, näyttelijä John Travolta investoi hieman kalliimpiin asioihin.
Näyttelijäkonkari John Travolta yllätti paparazzit uudella hiuskuosillaan.
Julkkikset eivät tyydy tavalliseen kotiin, vaan osa haluaa jopa oman lentokentän kodin läheisyyteen.
Oprah Winfreyn luotsaaman Oprah Show'n vihoviimeinen eli 25. kausi käynnistyi eilen Yhdysvalloissa. Ja Oprah kun tunnetaan suurista ja melko kalliistakin yllätyksistä, oli 300-päiselle yleisölle sellainen jälleen luvassa.
Näyttelijäpariskunta John Travoltalle ja Kelly Prestonille on luvassa perheenlisäystä. 56-vuotias Travolta ja 47-vuotias Preston ilmottivat asiasta tänään nettisivullaan.