Etsi
Kuvassa Näkyvä makoilee alusvaatteisillaan sohvalla.
Grahamin mukaan hän ja hänen aviomiehensä odottivat avioliittoon ennen seksin harrastamista.
Jannen mukaan ei ole olemassa rangaistusta, jolla hän voisi hyvittää rikoksensa.
Muun muassa Twitterissä keskustelu käy kuumana Rami Malekista.
Toisinaan vaatevalinnat eivät mene nappiin.
Khloé Kardashianin muuttunut ulkonäkö on ollut puheenaiheena jo pidempään.
Kuva on saanut melkoisen määrän tykkäyksiä sekä kommentteja.
Ohjelma alkaa ensi syksynä.
Kuvassa Rihannan yllä nähdään pinkki alusasukokonaisuus.
Selli-sarjassa päästään kuulemaan Sörnäisten vankilassa tuomiotaan suorittavia vankeja.