Kuva: Shutterstock

Uutisankkurin härski asu nauratti katsojia - katso ymmärrätkö syyn

10.01.2019 14:00 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Toisinaan vaatevalinnat eivät mene nappiin.

Internetissä suureksi puheenaiheeksi on viime päivinä noussut erään uutisankkurin vaatetus, joka ei tällä kertaa mennyt ihan nappiin.

Australialaisen Channel Nine -kanavan uutisankkurina toimivan Samantha Heathwoodin yllä nähtiin nimittäin jakku, joka luo melkoisen optisen illuusion kauluksensa vuoksi. Kyseinen jakku nimittäin on kaula-aukostaan sellainen, että se onnistuu muodostamaan peniksen muotoisen alueen, mikä ei tietnkään ole jäänyt katsojilta huomaamatta.

"Tiedän, että tämä on lapsellista, mutta en voi olla nauramatta."

"En voi olla nauramatta. Näen koko ajan silmissäni vain peniksen."

"Kun sen kerran näkee, sitä ei enää voi olla huomaamatta."

"Tämä on hulvaton."

Muun muassa Twitterissä kiertää kuvakaksikko, jossa kuitenkin nähdään, että kyseessä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun kyseinen asu on televisiossa nähty. Vuonna 2016 nimittäin samainen jakku nähtiin uutisjuontajan päällä.

Lue myös: Uutisankkurin esiintulo meni täysin pieleen - liukastuminen tallentui videolle

Lue myös: Uutisankkuri hämmästytti kaikki syöntisuorituksellaan - videota katsottu jo yli 3 miljoonaa kertaa

Lue myös: Uutisankkurit kokeilivat maailman tulisinta sipsiä - maistaminen meni täysin pieleen

Lähde: The Lad Bible

Kilpailut

Uusimmat