Tahdotko välttää masennuksen raskausaikana? Lue yksinkertainen keino

Tutkijat selvittivät, miten pystyy pitämään henkisestä hyvinvoinnistaan huolta odotusaikana.

Julkaistu:

Raskaana olevien naisten kannattaa välttää liikaa istumista, selviää tuoreesta brittitutkimuksesta. Sen mukaan istuminen vetää odottavien äitien mielen matalaksi. Runsasta istumista kannattaa välttää erityisesti raskauden toisella kolmanneksella.

Tutkimukseen osallistui 1263 raskaana olevaa naista, jotka raportoivat tutkijoille aktiivisuutensa tasosta sekä henkisestä hyvinvoinnistaan. Naiset kertoivat kyseisistä asioista raskauden ensimmäisellä kolmanneksella sekä toisen kolmanneksen lopulla.

Eniten masennusoireista kärsivät naiset, jotka istuivat pitkiä aikoja päivässä. Heidän painonsa nousi huomattavasti enemmän kuin toisilla odottavilla äideillä raskauden ensimmäisen ja toisen kolmanneksen aikana.

Näin ollen myös raskaana kannattaa pitää itsensä liikkeessä, jotta odotusajasta pääsee nauttimaan täysillä.


LUE MYÖS: Raskausmysteeri selvisi viimein: Naisen hedelmällisyys paranee helpolla seksirutiinilla

Lähde: Yahoo!