Kuva: Youtube

Nuori nainen tekeytyi Justin Bieberiksi ja aiheutti kaaoksen kauppakeskuksessa - "Lähti käsistä!"

06.05.2017 21:15 - Iiro Myllymäki

19-vuotiaan tubettajan pila meni niin pitkälle, että järjestyksenvalvojien piti tulla naisen suojaksi.

Krizz Solano -niminen tubettaja on noussut otsikoihin uudella videollaan, jossa hän tekeytyy poptähti Justin Bieberiksi ja lähtee hämmentämään ihmisiä kauppakeskukseen. 19-vuotias nainen nähdään videolla pukeutuneena biebermäisen huolettomasti huppariin ja lippalakkiin. Silmille hän on laittanut aurinkolasit lisätäkseen vaikutelmaa piilottelevasta julkisuuden henkilöstä.

Apuna pilassa naisella oli kaksi turvamieheksi tekeytynyttä miestä ja muutama nuorta fania esittävä ihminen. Nainen toteutti pilansa Costa Ricassa, jonne Justin Bieber oli tuohon aikaan tulossa maailmankiertueellaan.

Pila meni kauppakeskuksen kävijöihin täydestä. Monet tulivat ottamaan yhteiskuvia ”Justin Bieberin” kanssa ja alkoivat seurata häntä. Lopulta tilanne ajautui niin suureen kaaokseen, että paikalle tarvittiin oikeita järjestyksenvalvojia pitämään ihmismassa erossa Solanosta. Kun Solano on päässyt eroon kauppakeskuksen kirkuvasta fanilaumasta, hän summaa tunnelmansa auton takapenkillä:

- Sehän lähti käsistä. Me teimme sen!

YouTube-videon kuvaustekstissä nainen tarkentaa, ettei tehnyt videota loukatakseen ketään, vaan on itsekin suuri Justin Bieber -fani. Video on saanut jo melkein 800 000 näyttökertaa. Voit katsoa videon alta:

Lue myös: Justin Bieber löysi rinnalleen uuden rakkaan - tapailee nuorta näyttelijäkaunotarta

Lähde: Lad Bible

Kilpailut

Uusimmat