Työpaikan lounasvaras sai tylyn opetuksen

26.02.2015 07:45 - Mikko Räsänen

Kun mies kokkaa vaimolleen eväät työpaikan ruokatuntia varten, on se romanttista. Jos joku toistuvasti varastaa ruuat työpaikan jääkaapista, on se törkeää. Silloin kokilla on jo oikeus kostaa.

Reddit-sivustolla on jaettu opettavainen tarina siitä, miten paha saa palkkansa. Amerikkalaismiehellä oli tapana valmistaa aina ruoka, jonka hänen vaimonsa voi ottaa evääksi töihin. Vaimo kuitenkin valitti kotona, että monesti hänen mennessään ruokatunnille, huomasi hän, että joku muu olikin jo syönyt hänen eväänsä. Vaimon eväisiin oli selvästi merkitty annoksen omistajan nimi, joten kyse ei voinut olla vahingosta.

Tieto ruokavarkauksista suututti miestä, joka oli nähnyt vaivaa vaimon eväiden eteen. Mies päätti antaa varkaalle opetuksen, jota tämä ei unohtaisi: 

"Olen chili-intoilija. Rakastan tulisia kastikkeita ja rakastan ruuanlaittoa. Valmistan joka päivä vaimolleni herkullisen lounaan. Hän kuitenkin valitti, että vähän väliä joku varastaa hänen lounaansa työpaikan jääkaapista. Päätin valmistaa hänelle seuraavaksi päiväksi wingsejä ja neuvoin häntä laittamaan nekin jääkaappiin. Vaimon työkaverit rakastavat wingsejä, mutta tämä satsi olikin maustettu Blair's 4am Reserve -kastikkeella", mies kirjoittaa.

Kirjoittajan mainitsema kastike on yksi maailman tulisimmista kastikkeista. Sen tehosta kertoo se, että kun tulisuutta mitataan scovillen asteikolla, saa tavallinen tabasco lukeman 2000-2500 pistettä, mutta Blair's 4am Reserve tulisuusarvoksi yli neljä miljoonaa. Eli ruokaan sekoitettu kastike oli 2000 kertaa tulisempaa kuin tabasco.

"Kastiketta olisi tarkoitus käyttää niin, että yksi pisara sekoitetaan moneen vesilitraan. Minä kuitenkin laitoin pari pisaraa jokaiseen wingsiin, ja kaadoin niiden päälle naga jolokia -jauhetta"

Naga jolokia on supertulinen chililajike, sillä senkin tulisuus on noin miljoona scovillen asteikolla.

"Maistoin pari varmistaakseni, etteivät ne tappaisi ketään. Ne olivat supertulisia. Edes maito ei auttanut tulisuutta vastaan. Ja Naga jolokian aiheuttama polte vain yltyyy viiden minuutin ajan."

Lounasvaras jäi kiinni nopeasti

"Vähän ennen lounasaikaa keittiöstä kuului kirkaisu. Nuori miespuolinen työntekijä oli päättänyt ottaa vaimoni ruuan, vaikka siinä luki vaimoni nimi. Mies juoksi vessaan ja oksensi uudestaan ja uudestaan. Kuulemma hänen valituksensa kuulosti siltä kuin hän olisi tehnyt kuolemaa. Vaimoni istui viattomana kuin kaikki olisi hyvin. Häneltä ei ole viety ainuttakaan lounasta tuon jälkeen"

Lähde: BroBible

Kilpailut

Uusimmat