Maailman rumin koira on nyt valittu - ihastuttava 10-vuotias leidi nappasi tittelin itselleen
Maailman rumin koira on kaikkea muuta kuin ruma!
Quasi Modo -niminen koira on voittanut Kaliforniassa järjestetyssä Maailman rumin koira -kilpailussa tittelin itselleen. Kymmenenvuotias leidi on kyttyräselkäinen ja sillä on muitakin epämuodostumia.
Tämä ei kuitenkaan sen vauhtia hidasta, ja Quasi Modo rakastaakin juosta ja leikkiä.
- Se opettaa myös ihmisille tärkeää viestiä siitä, kuinka tärkeää erilaisuuden hyväksyminen on, kerrotaan voittoperusteissa.
Vaikka kilpailun nimi kuulostaa julmalta, on sillä hyvä tarkoitus. Kilpailu pyrkii muistuttamaan ihmisiä siitä, ettei koiria pitäisi valita söpön ulkonäön perusteella, vaan luonne on kaikki kaikessa.
Katso kuvat Quasi Modosta alta.
Lue myös: Yhä useammat koirat ovat masentuneita - syynä omistajien ainainen kiire
Lähde: Huffington Post
Kilpailut
Uusimmat
Kaksi miestä lukittiin merikonttiin Muhoksella
Topi Raitanen jakaa Instagramissa syyn Paavon Nurmen kisoista vetäytymiseen
Kuluttaja-asiamies puuttui Elisan kampanjoihin - tärkeän tiedon puuttuminen johtaa asiakkaita harhaan
Ennen juhannusta moni suomalainen tekee puusaunalle saman toimenpiteen
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha kohentunut maltillisesti
Näytä lisää