Etsi
Nieminen oli ehdolla myös viime kevään eduskuntavaaleissa.
THL:n tutkimuksen mukaan vuonna 2023 kohtalaisen riskin tai ongelmapelaamisen tasolla pelasi 4,2 prosenttia vastaajista.
Kela järjestää äänestyksen niin ulkohaalarin kuin makuupussin kuoseista.
Muutos tulee voimaan huhtikuussa.
Ampumakelvottoman ilmoittamattoman aseen hallussapito on 15.7.2024 jälkeen lain mukaan rangaistavaa.
Keräämättömissä jätöksissä pesii vaarallisia tauteja ja loisia.
Kirjat vievät parhaimmillaan mukanaan jonnekin aivan muualle kuin omalle kotisohvalle.
Toisia koiria pelännyt Nikos löysi elämäänsä uuden perheen lisäksi myös karvaisen sydänystävän.
Espoo suunnittelee, että länsimetro voisi tulevaisuudessa vielä jatkua.
Jussit jaettiin ensimmäistä kertaa jo vuonna 1944.