Kuva: Fotolia

Vaihda kinkku ja laatikot ranskalaisiin tai juustokakkuun - lue ohjeet kansainväliseen jouluun

16.12.2017 09:15 - Susanna Karttunen

Eri maissa syötävien jouluruokien erilaisuus hämmästyttää.

Tuoreessa Buzzfeedin artikkelissa esitellään, miltä jouluateria näyttää eri puolilla maailmaa. Joukkoon pääsi myös suomalaisen joulupöydän esittely.

Jouluruuat tuntuvat olevan maailmalla varsin erilaisia keskenään. Eniten samanlaisuuksia suomalaisen joulupöydän kanssa tuntuu olevan naapurimaallamme Ruotsilla. Tanskalainen joulupuuro taas eroaa suomalaisesta sillä, että siinä on manteleiden lisäksi kermavaahtoa ja mausteena vaniljaa.

Muissa maissa jouluherkuissa onkin jo aika paljon erilaisuuksia meihin verrattuna. Esimerkiksi Sveitsissä dippaillaan lihaa kiehuvaan keittoon ja syödään sitä ranskalaisten kanssa. Barbadoksella taas on tapana syödä kalkkunan ja kinkun kanssa bataattipiirasta ja jälkiruuaksi muun muassa juustokakkua. Botswanassa syödään riisiä, salaatteja ja paistettua kanaa ja Puolassa syödään borssikeittoa mykyjen kanssa. Uudessa-Seelannissa syödään grilliruokaa ja jälkiruuaksi pehmeää marenkikakkua.

Katso kuvat jouluaterioista 19 eri maassa täältä.

Lue myös: Näillä perussäännöillä jouluruoka säilyy hyvänä – muistuta mieleesi perusohjeet

Lähde: Buzzfeed

Kilpailut

Uusimmat