Tuoreiden tutkimusten mukaan se, miten ihminen kotinsa sisustaa vaikuttaa kenties ratkaisevammin yleiseen hyvinvointiin, kuin olisi voinut edes kuvitella. Tutkimuksissa on saatu selville, että esimerkiksi luonnollinen puu rauhoittaa, kun sitä oli sisäseinissä ja muissa pinnoissa kotona tai työpaikoilla.
Omaa hyvinvointiaan voi tukea pienillä ja vähän suuremmillakin sisustusratkaisuilla. Lue alta täsmävinkit siihen, millainen sisustus auttaa sinua voimaan paremmin.
1. Sisusta puupinnoilla. Käytä puupaneelia seinissä ja katoissa sekä lattioissa, joissa se on paitsi kaunis ja kestävä myös erittäin miellyttävä.
2. Käytä vahvasti värejä! Yleisesti aisteihin vetoavat sävyvalikoimat kohottava mielialaa. Erilaiset murretut luonnonsävyt tuovat metsää sisälle ja rauhoittava.
3. Käytä luonnontekstiilejä sisustuksessa, villaa, pellavaa, denimiä, sillä ne palauttavat sinua etnisesti aidompaan ympäristöön. Suosi muutenkin kaikessa aitoja materiaaleja.
4. Sisusta luonnonsävyillä. Luonnonsävyt huokuvat tunteita, ne virkistävät muistia ja aktivoivat aivoissa samoja alueita kuin luonnossa käveleminen.
5. Ripusta seinille kuvia luonnosta, metsistä, kasveista, eläimistä. Tutkimusten mukaan jo luontokuvan katseleminen rauhoittaa. Valokuva antaa siten pienen osan aidon metsän vaikutuksesta ihmismieleen.
6. Sisusta kasveilla. Elinvoimainen kasvien vihreä juurruttaa mieltä maahan myös sisätiloissa samalla kun kasvit raikastavat huoneilmaa yhteyttäessään.
7. Tee jäkäläseinä tai sammalryijy. Uusinta uutta vihersisustuksessa ovat sammalesta tai jäkälästä tehdyt seinät ja ryijyt, eivät siis kuivatut sellaiset vaan elävät aidot kasvit. Sammal on seinässä kiinnitetty geelimäiseen kosteaan aineeseen, jäkälä taas ei tarvitse juuri mitään pysyäkseen hyvänä seinällä.
Tärkeää:
Muista, että koti saa ja sen pitääkin näyttää omistajaltaan! Erilaiset vastakohdat taas tuovat leikkiä ja hauskuutta arkeen.