Kuva: AOP

Huulikorut palaavat muotiin - Kim Kardashian näyttää mallia

11.01.2017 11:45 - Rea Haverinen - Luettu 5 448 kertaa

Tuleva korutrendi ei vaadi lävistäjän pakeilla käymistä.

Sen, mitä Kim Kardashian tekee ensin, tekevät perässä bloggaajat, muotivaikuttajat - ja monesti lopulta myös monet suomalaiset, muotia seuraavat ihmiset. Niinpä voikin odottaa, että Kardashian luo parhaillaan uutta - tai palaavaa - trendiä. 

Kardashian on kuvattu jo useampaan otteeseen huulessaan lävistystä muistuttava rengas. Onkin luultavasti vain ajan kysymys, että korua alkaa näkyä myös muiden muotivaikuttajien huulissa, ja lopulta myös tavallisten ihmisten.

36-vuotias Kardashian on saanut viime vuosien aikana aikaan esimerkiksi sen, että kauneusihanne on muuttunut radikaalisti. Siinä, missä ennen yritettiin olla superhoikkia, haluaa moni nykyään muistuttaa tiimalasivartalon omaavaa Kimiä. Plastiikkakirurgitkin ovat huomanneet asian, sillä heiltä pyydetään yhä kasvavissa määrin "Kim Kardashian takamusta" muistuttavaa lopputulosta.  

Tuoreissa kuvissa Kim edusti päällään revityt farkut, joiden aukkokohdat oli peitetty pitsillä. Kenties myös kyseinen housumuoti tulee katukuviin pian Kimin innoittamana. 

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Lue myös: Haaveissa kauniin kiiltävät hiukset ilman rasvoittumista? Ammattilaisen vinkeillä onnistut

Lue myös: Kevät saa näkyä jo väreissä - 7 ihaninta takkia, jotka kruunaavat tyylin

Uusimmat