Kuva: Shutterstock

80 prosenttia naisista valitsee vääränlaiset rintaliivit - katso, mitä tulisi ottaa huomioon

06.10.2019 12:15 - Henna Koste

Rintaliivien oikea koko on kaiken A ja O.

Rintaliivien ostaminen ei ole monen suosikkipuuhaa. Jokainen nainen kuitenkin tietää, kuinka suuri merkitys istuvilla alusvaatteilla on. Suomen Change Lingerien maajohtaja Marjo Topi tietää, että 70-80 prosenttia naisista käyttää väärän kokoisia rintaliivejä. "Kyllä tiedän kokoni, olen aina käyttänyt samaa kokoa", on tuttu lause alusvaatteiden asiantuntijalle. 

- Siinä vaiheessa tiedämme, että emme ole enää 14-vuotiaita, jolloin ensimmäiset rintaliivit laitetaan, on ehkä syntynyt ensimmäinen lapsi, jolloin on mittaamisen, oikean koon ja mallin analyysin paikka, Topi vinkkaa. 

Asiantuntija toteaa, että oikea koko on syytä mittauttaa joka kerta, kun lähtee alusvaateostoksille. 

- Uudet rintaliivit on hyvä hankkia muutaman kerran vuodessa, riippuen elämäntilanteesta, millaista työtä tekee ja millaiset harrastukset on. On aina hyvä miettiä millaiseen käyttöön liivejä tarvitsee. Kun liivi kuluu, sen tehtävä on täytetty, Topi huomauttaa ja jatkaa, että myös muoti muuttuu. 

Ahkerasti käytetty liivi on vuodessa jo kulunut, liiviekspertti korostaa. 

Lue myös: Tähdet marssittivat rintaliivit punaiselle matolle - katso seksikkäät gaalatyylit

Kilpailut

Uusimmat