Kuva: Shutterstock

Jopa pikamuotiketjut kalpenevat Sheinin rinnalla - muotiverkkokauppa lähestyy myös suomalaisia vaikuttajia yhteistyöehdotuksilla

17.11.2022 12:45 - Rebekka Silvennoinen / rebekka.silvennoinen@bauermedia.fi

Kiinalainen muodin verkkokauppa Shein on noussut sosiaalisen median avulla suuremmaksi kuin H&M ja Zara yhteensä. Somevaikuttaja Jenni Rotonen vetoaa Instagram-tilillään, ettei Sheinin kanssa tehtäisi yhteistyötä.

Samaan aikaan, kun koronapandemia muutti suomalaisten kulutustottumuksia vastuullisempaan ja kestävämpään suuntaan, korostui myös toinen ääripää. Korona-aikana kotoilevat kuluttajat ostivat yhä enemmän tavaraa verkkokaupoista.

Erityisesti verkkokaupoissa on liiankin helppo eksyä tilailemaan asioita, joita ei tarvitsisi. Toppi kaksi euroa ja hame viisi euroa – klikataanpas nämä ostoskoriin. Halpaa ja helppoa.

Yksi korona-ajan todellisista hyötyjistä oli kiinalainen muodin verkkokauppa Shein. Vuonna 2012 perustettu Shein lähti räjähdysmäiseen kasvuun korona-aikana laajan somenäkyvyyden kautta. Verkkokaupasta tuli maailman suurin verkossa toimiva muotiyritys.

Shein on markkina-arvoltaan suurempi kuin H&M ja Zara yhteensä. Verkkosivuillaan se julkaisee päivittäin keskimäärin 6000 uutta tuotetta.

Jos video ei näy, katso se täältä.

Shein ei itse kerro toimintatavoistaan melkeinpä mitään ulospäin. Verkkokaupan laajat ongelmat nousivat kuitenkin julkisuuteen Channel 4 -kanavan julkaiseman dokumentin myötä. Untold: Inside the Shein Machine -dokumentin mukaan Shein on kaikkea muuta kuin eettinen ja vastuullinen.

Verkkokauppajätti haistelee algoritmikoneiston avulla sosiaalisessa mediassa uusimmat trendit. Tämän jälkeen kuluu nopeimmillaan vain viikko, kun tuote on jo myynnissä. Ja jos tuote myy hyvin, valmistetaan siitä valtavia eriä. Eikä tuotteiden suunnitteluunkaan menee kauaa aikaa, sillä verkkokauppajätti kopioi häikäilemättömästi muiden suunnittelijoiden luomuksia.

Pikamuodin haitat ympäristölle ovat suuret. Globaalisti vaate- ja tekstiiliteollisuus on ympäristöongelma jo pelkästään ilmastopäästöjensä vuoksi. Alan osuuden kaikista kasvihuonepäästöistä arvioidaan olevan noin 4–10 prosenttia.

Myöskään ihmisoikeudet eivät Sheinin kohdalla täyty. Dokumentin mukaan kiinalaiset tehdastyöläiset tekevät päivittäin 18-tuntisia työpäiviä olemattomalla palkalla. Yhdestä tuotteesta sen tekijälle maksetaan selvityksen mukaan noin 2,3–3,5 senttiä.

Eikä haitat kohdistu vain työntekijöihin. Canadian Broadcasting Corporationin kuluttajavalvojan mukaan Sheinin vaatteista löydettiin esimerkiksi peräti 20-kertainen määrä lyijyä turvalliseen määrään verrattuna.

Yksi suurimmista syistä Sheinin suosioon on sen kyky hyödyntää sosiaalista mediaa taitavasti. Se kohdistaa markkinoinnin erityisesti nuorille aikuisille Tiktokissa ja Instagramissa. Itse brändiä Instagramissa seuraa yli 26 miljoonaa silmäparia.

Yhtiö on värvännyt ihmisiä markkinoimaan sen vaatteita sosiaalisessa mediassa, joko ilmaisten vaatteiden, tai valtavien rahasummien houkuttelemana. Sheiniin liittyy sosiaalisessa mediassa erityisesti haul-videot. Niissä kuluttaja tai vaikuttaja avaa Sheiniltä tilatun paketin ja esittelee tuotteita.

Vaatteita mainostavat myös julkisuudesta tutut henkilöt. Esimerkiksi naisräppäri Saweetie mainostaa Sheiniä Instagram-tilinsä 13 miljoonalle seuraajalleen. Tunnettuja nimiä houkutellaan yhteistöihin poikkeuksellisen suurilla palkkioilla.

Shein on lähestynyt myös suomalaisia vaikuttajia yhteistyöehdotuksilla.

Pupulandia-blogista tutuksi tullut somevaikuttaja ja yrittäjä Jenni Rotonen nosti verkkokauppajätin jälleen kriittisen valon alle saadessaan heiltä yhteistyöehdotuksen. Rotonen kieltäytyi yhteistyöstä ja kehottaa Instagram-julkaisussaan muitakin tekemään niin.

Jos kuva ei näy, katso se täältä.

Lue myös: Suomalaistähdet selvittävät uudessa realityssa, mitä paljastuu halvan vaatteen nurjalta puolelta

Lähteet: Business Insider, Wired, The Guardian, Business Insider, McKinsey, CBC

Kilpailut

Uusimmat