Jonne Aaron talousasioistaan: "Raha on merkinnyt kodin turvaa"

Muusikkko Jonne Aaron on panostanut työllään tienaamansa varat omaan Tampereella sijaitsevaan kotiinsa.

Julkaistu:

Taiteilijat eivät ole perinteisesti olleet vahvoilla oman taloutensa järjestelemisessä, vaikka menestynyt ura takaakin hyvät tulot. Moni legenda Olavi Virrasta Simo Salmiseen ovat kuolleet pennittöminä, kun taas nuoret artisti osaavat jo vaurautua kaukana siintäviin vanhuuden päiviinsä. Laulaja Jonne Aaron kertoi Iskelmälle, millaisiin asioihin hän on sijoittanut omia varojaan tulevaisuutta silmällä pitäen.

– Minulle raha on merkinnyt kodin turvaa ja omaa pesää. Siihen olen satsannut ja laittanut omalla työllä tienaamaani leipää. Olisin voinut huonomminkin sijoittaa. Olen saanut tähän mennessä enemmän kuin olisin voinut kuvitella koskaan saavani. Olen ollut rohkea lähtiessäni tähän koko hommaan mukaan. Moni on joskus yrittänyt heittää kelkasta, mutta aina olen siihen takaisin kiivennyt, kertoo mies.

– Rahasta on ikävä puhua, mutta kyllä fakta on se, että kun menet keikalle, et mieti mitään liksoja. Laulat ja se on harrastus edelleen. Sen kosketuspinnan haluan edelleen säilyttää kaikkeen. Silti jostain se leipä on revittävä. Olen onnenpekka, että saan sen musiikista.

”On iso klisee, että joku vetää välistä kunnolla”

Miehen mukaan hän on säästynyt pahimmilta hyväksikäyttäjiltä ja siipiveikoilta uransa aikana.

– Minulla on ollut matkan varrella elämässä hyviä ihmisiä. Minulle ei ole käynyt sitä perinteistä kusetusta vielä. Huom, vielä, muistuttaa tähti.

– On aika iso klisee, että joku vetää välistä oikein kunnolla.

Jonne Aaron tiedostaa olevansa pienyrittäjä, jolla on luotettavia ihmisiä auttamassa asioiden hoidossa. Vaikka raha mahdollistaakin hyvän elämäntyylin, mies kuitenkin muistuttaa, ettei se ole elämässä tärkeintä.

– Kukaan ei kyllä ole vielä onnistunut viemään täältä mitään mukanaan. Tässä hetkessä läsnä oleminen on tärkeintä. Se, että ollaan täällä terveitä ja hengissä. Pahinta elämässä on tärkeistä ihmisistä luopuminen. Sitä kun alkaa tapahtua paljon, että kun ihmisiä kaatuu vierestä, arvostaa enemmän vain elämää, kertoo tähti.

Muusikko saa eniten voimaa, kun hän tepastelee oman omakotitalonsa pihalla Tampereella ja saa tehdä käsiin tuntuvia asioita taiteilijan työnsä vastapainoksi.

– Viime aikoina olen maalannut omaa taloa, se on ollut terapeuttista. Siitä tulee hyvä fiilis, kun vanha tumma maali peittyy puhtaan valkoiseen.