Laulaja tunnetaan lukuisista sivuprojekteistaan, joita riittää. On Hellannupit kaakkoon -kokkikirjaa, design-kuoseja Vallilalle, Lintukotoa, ja vaikka mitä. Musiikillisen työnsä ohessa Lauri Tähkä on tehnyt kaikenlaista silkasta uteliaisuudesta.
Mies yrittää tällä hetkellä pitää itsensä irti kaikenlaisista luovista ideoista.
– Mielen päällä ei ole nyt kuin levy. Olen yrittänyt pitää itseäni vähän kuin patteriin sidottuna, etten lähde mihinkään hulluksiin mukaan. Minulla on paljon ajatuksia ja sitten yritän hillitä itseäni, että älä lähde tuohon, Tähkä kertoo.
– Minulla on yksi hirsikehikkö Nousiaisissa, ja olen pitkään suunnitellut, mitä tekisin siitä. Yritän pitää näppini erossa siitä, etten ala tekemään sitä. Keskityn vain musiikkiin ja tekstittämiseen.
”Liika tekeminen vie miehestä mehut”
Tähkän vilkas mieli tuottaa jatkuvasti uusia ideoita, joista osa päätyy toteutukseen, mutta suurin osa tyrmätään. Artistin on tärkeää pystyä fokusoimaan tärkeimpiin asioihin.
– Jos tunnen jutun omakseni, lähden siihen mukaan. Ehkä ollut vähän sellainen ajatus, että haluaisin vielä tehdä yhden töllin tässä elämässä. Olen yhden mökin tehnyt ja päätin sen jälkeen, etten ikinä enää rakenna. Nyt on alkanut tulla sellainen fiilis, että olisi kiva vielä ruveta puuhastelemaan. Pois se minusta nyt – nyt tehdään musaa ja sitten lähdetään keikoille, toppuuttelee mies.
– Nautin siitä, että saan keskittyä johonkin. Olen elänyt senkin hetken, että olen samaan aikaan keikkaillut, tehnyt päivätöitä ja rakentanut samalla taloa. Se vie miehestä mehut, siitä ei hyvä seuraa.
Moni taiteilija tekee tällä hetkellä harppauksia eri taiteen lajeihin. Elokuvissa on nähty viime aikoina laulajia ja räppäreitä. Kiinnostaako näytteleminen Lauri Tähkää?
– Paula Vesala on esimerkiksi loistava siinä, hän on upea näyttelijänä. Olen ollut teatterissa hommissa seitsemän vuotta ja tehnyt ääni- ja valosuunnittelua siellä. Olen ollut joissakin esityksissä näyttämölläkin. Minun on kuitenkin vaikea kuvitella olevani jossakin elokuvassa, kertoo mies.
”Kirkon voisin rakentaa”
– Näytteleminen ei hirveästi kiinnosta minua. Siinä pitää olla sitten niin saakelin kova. Mitään puolivillaista en halua alkaa tekemään. Minua kiehtoo ennemmin jos voisi kirkon rakentaa, niin rakentaisin kirkon. Tai maalaamisen, siitä tykkään.
Tähkä on löytänyt maalaamisesta seuraavan intohimonsa.
– Jos jotain alan tekemään seuraavaksi, niin rupean maalaamaan. Tykkään siitä yli kaiken, vaikka en sitä osaakaan. Joskus vielä tässä elämässä pidän kuvataidenäyttelyn. Minulla on paljon teoksia himassa ja ne ovat outoja, hymyilee mies valloittavasti.
Into paistaa laulajan kasvoilta.
– Pentuna sain musan tekemisestä paljon voimaa. Kun on synkempiä päiviä, alan pensselöimään. Teen isoja teoksia. Teen sekä akryylillä ja öljyväreillä. En osaa mitään, sörssään vain kaikkia värejä ja teen kaikkea omalla sormi- ja pensselitekniikalla. Ehkä se on sellainen juttu, mitä tulen jatkamaan. Värit, ja kaikki sellainen. Hullut, isot teokset. Siinä vapauttaa itsensä. Sen lupaan tehdä – sitten kymmenen vuoden päästä.
Lue myös: Kaikkien aikojen 300 parasta iskelmää valittiin – Lauri Tähkä on ykkönen!