Kuva: Getty Images

Tulistuneet Spotify-käyttäjät vaativat rahojaan takaisin - Drake-tempaus oli liikaa

04.07.2018 16:15 - Iiro Myllymäki

Draken uutta albumia mainostettiin Spotifyssa niin paljon, että osa käyttäjistä kokee tulleensa huijatuksi.

Rapin supernimi Drake, 31, julkaisi viime viikon perjantaina uuden Scorpion-albuminsa, mikä ei ole voinut jäädä huomaamatta, jos vähänkin seuraa musiikkimaailman tapahtumia. Ainakaan Spotify-palvelun käyttäjiltä Draken levyjulkaisu ei jäänyt huomaamatta, sillä Drake suorastaan valtasi Spotifyn soittolistat Scorpionin ilmestymisen jälkeen.

Spotify mainosti Draken musiikkia näkyvästi uuden levyn julkaisun jälkeen. Draken kuvat valtasivat Spotifyn luomien soittolistojen kuvakkeet jopa siinä määrin, että Draken musiikkia sisältämättömiä soittolistoja kuvitettiin miehen kuvilla. Spotifyn käyttäjät olivat ihmeissään, kun kanadalaisräppärin kuva ilmestyi Best of British -listan yhteyteen ja jopa folk-musiikkilistan kuvaksi. 

”Miten paljon Drake maksoi teille Spotify, jotta hän pääsi jokaisen etusivullani näkyvän soittolistan kanteen? Hänellä ei edes ole biisejä puolissa niistä”, ihmettelee eräs Twitter-käyttäjä eikä ole ihmetyksensä kanssa yksin.

Spotifyn maksullista versiota käyttäville ihmisille luvataan, että maksamalla kuukausimaksun pääsee eroon mainoksista palvelun sisällä. Nyt monet käyttäjät ovat kokeneet Drake-markkinoinnin sellaiseksi mainostukseksi, joka ei palveluun kuuluisi. Tästä syystä jotkut ovat vaatineet korvauksia Spotifylta.

Yksi käyttäjä kirjoitti Reddit-sivustolle vaatineensa Spotifylta korvauksia ja saaneensa tahtonsa läpi. Hän kertoo, että hänelle myönnyttiin maksamaan edellisen kuukauden maksun verran rahaa hyvityksenä. Käyttäjä jakoi netissä kuvan käymästään viestinvaihdosta Spotifyn asiakaspalvelijan kanssa. Jos kuva ei näy alla, klikkaa tästä linkistä.

NME kirjoittaa, että kaikki hyvitystä kyselleet eivät kuitenkaan ole olleet yhtä onnekkaita. Spotifylla ei ole virallista kantaa Drake-mainostuksen vuoksi annettaviin hyvityksiin, joten vaatimukset käsitellään tapauskohtaisesti.

Spotifyn mainostuksen voi uskoa tepsineen, sillä Draken Scorpion-albumi on jo rikkonut striimausennätyksiä. Sen kappaleet keräsivät ensimmäisenä päivänä ennätyksellisen määrän striimejä, yhteensä 132 miljoonaa. Aiempi ennätys oli Post Malonen Beerbongs & Bentleys -albumilla, joka ensimmäisenä julkiolopäivänään keräsi 50 miljoonaa striimiä. Osasyy Scorpionin suureen striimaussuosioon piilee varmasti albumin mitassa – levyllä on nimittäin kokonaiset 25 biisiä.

Lue myös: Räppäri Draken shokkipaljastus - miehestä on tullut isä

Lähteet: NME, Independent

Kilpailut

Uusimmat