Metallica-Hetfield tuli tanskalaismuusikon kotiin ja pyysi mukaan kiertueelle

03.08.2009 13:23 -

Eilen Ankkarockissa esiintyneen Volbeat-yhtyeen laulaja Michael Poulsen kertoi Voicen musiikkiuutisille unohtumattomasta päivästä, jolloin heitä pyydettiin Metallican lämmittelybändiksi USA:n ja Kanadan -kiertueelle.

Eilisen hurmioituneelle yleisölle soitetun Ankkarock-keikan jälkeen laulaja Poulsen kertoi, että Metallican James Hetfield oli ollut hänen kotonaan päivällisellä, ja kysäissyt siinä samassa, lähtisikö Volbeat lämmittelemään metallijättiläisiä USA:han ja Kanadaan.

Koska koko Volbeatin miehistö koostuu Metallica-faneista, ja bändi etsii muutenkin jalansijaa Amerikan mantereelta, Poulsen kertoo, ettei ollut vaikea päätös suostua Hetfieldin tarjoukseen.

Poulsen kertoo myös, että James Hetfield on suuri Volbeat-fani, mistä varmasti johtuukin se, että hän oli päivällisellä juutin kotona, ja että hän halusi juuri Volbeatin lämmittelijäkseen.

Kesäkuussa kultalevyn Suomesta saalistanut Volbeat esiintyi tänä suvena neljällä isolla festarilla Suomessa, eli Provinssissa, Tuskassa, Ruisrockissa ja Ankkarockissa.

Kilpailut

Uusimmat