Kuva: AOP

Ruotsalainen Erik Grönwall toi uutta energiaa Skid Row -yhtyeeseen - "Hän sytyttää kaikki"

17.12.2022 10:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

- Erik teki meille saman kuin Rob Hammersmith aikoinaan. Hän nosti tasoa kaikessa. Erik sytyttää kaikki liekkeihin, Rachel Bolan sanoo.

Skid Row -yhtyeen basisti ja perustajajäsen Rachel Bolan kehuu Skid Row'n laulajaa Erik Grönwallia, joka korvasi ZP Theartin vuoden alussa. 

Bolan sanoo, että Grönwall toi uutta energiaa yhtyeeseen.

- Kun Erik liittyi bändiin, hän toi valtavasti uutta energiaa, mikä oli ollut jo pitkään kadoksissa. Meillä on samanlainen työmoraali, samanlainen naurettava huumorintaju, samanlaiset vaikutteet ja olemme kaikki valtavia musiikkifaneja, Bolan kertoo Play It Forward -podcastissa.

- Erik teki meille saman kuin Rob Hammersmith aikoinaan. Hän nosti tasoa kaikessa. Erik sytyttää kaikki liekkeihin, Bolan jatkaa. 

Bolan sanoi lokakuussa, että laulaja ZP Theartin poisjättäminen yhtyeestä oli kova paikka.

- On vaikeaa tehdä päätöksiä, jotka vaikuttavat vahvasti sekä sinun että toisen osapuolen elämään. Sitä ei koskaan voi ottaa kevyesti. Valitettavasti sitä vain kasvaa eri suuntiin, Bolan kertoi Pat's Soundbytes Unplugged -podcastin haastattelussa.

Skid Row nousi maailmanmaineeseen vuonna 1989, kun se julkaisi nimikkoalbuminsa. Yhtye on myynyt maailmanlaajuisesti miljoonia levyjä.

Lue myös: Skid Row -basisti puhuu edellisen laulajan erottamisesta - "Toivottavasti voimme olla vielä kavereita"

Lue myös: Skid Row -laulaja Erik Grönwallia on luultu Sebastian Bachiksi - 'Kaikki eivät tunne tarinaa'

Lue myös: Skid Row -yhtyeessä vaihtuu laulaja - uusi vokalisti on ruotsalainen

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat