Näin Indica käyttäisi 7 miljoonaa!

28.10.2009 13:15 -

Mikäli Indica voittaisi kimppalotossa 6,9 miljoonaa euroa, rockbändi käyttäisi rahat ihailijoidensa kestitsemiseen ja yhtyeen kehittämiseen. Vokalisti Jonsun mukaan yhtye on pariin otteeseen keikkareissuillaan pelannut porukkalottoa yhdessä.

- Käyttäisimme rahat tietenkin Indican toimintaa rahoittamaan. Lähtisimme ehkä jonnekin kiertelemään ja sitten pitäisimme jotkut tosi hyvät bileet meidän faneille, Jonsu kertoi Voicelle.

Jonsun mukaan bändi ostaisi potilla vähän lisää instrumentteja ja kaikkea muuta tarpeellista. Lisäksi laulaja kertoo kadehtineensa Musen keikalla näkemiään lavasteita.

- Kyllä minä kattelin vähän niitä lavasteita, että hitsi, tuohon on palanut aika monta tonnia. Ehkä sellaiseen vois laittaa potista pikkaisen ainakin, Jonsu kertoi.

Indica julkaisi ensimmäisen kokoelmalevynsä, Pahinta tänään, 21. lokakuuta.

Kilpailut

Uusimmat