5 seconds Of Summer saapuu Suomeen

Yhtye nähdään kesäkuussa Hartwall Arenalla.

Julkaistu:

5 Seconds Of Summer saapuu hartaasti odotetulle ensimmäiselle Suomen vierailulleen kesällä. Perjantaina uuden albuminsa Sounds Good Feels Good julkaiseva australialaisnelikko esiintyy Helsingin Hartwall Arenalla perjantaina 3. kesäkuuta. Lipunmyynti konserttiin käynnistyy tämän viikon perjantaina 23. lokakuuta Lippupisteessä.

Yhtye soitti ensimmäisen keikkansa loppuvuodesta 2011 kotikaupungissaan Sydneyssä kouralliselle ihmisiä. Kolme vuotta myöhemmin yhtye esiintyi pääesiintyjänä Los Angelesin Forumissa soittaen 25 000 fanille kahdessa loppuunmyydyssä konsertissa.

Bändi on myynyt vuonna 2014 julkaistua debyyttialbumiaan yli kolme miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti

YouTube video