Etsi
Ed Sheeran ihastutti toteuttamalla fanin toivomuksen radioaalloilla.
Vuoden mittaisella tauollaan yhtyeen jäsenet keskittyivät uuden musiikin luomiseen sekä omiin läheisiinsä.
Joillakin on musisointi hallussa. Sen todistaa tuore YouTube-video.
Jako on kerännyt runsaasti myös tykkäyksiä.
Miehistönvaihdoksen kokenut Yö jatkaa keikkailua helmikuussa.
Turvasana-kappale julkaistaan ensi viikon keskiviikkona.
Happoradion Aki Tykki kertoo, että albumin tekeminen kävi työstä – ja sitten myös perheenlisäys ilmoitti saapumisestaan.
Kappale on saanut faneilta hienon vastaanoton.
Uusi levy julkaistaan helmikuussa.
Vaikka Haloo Helsinki! -yhtyeen sanoitukset ovat heidän mukaansa kuuntelijan tulkittavissa, silti ne ovat hyvin henkilökohtaisia.