Etsi
Aiemmin tänä vuonna Tähdet, tähdet -kilpailun voittanut Parkkonen on saanut tänään naisten jalat veteliksi, kun hän julkaisi seksikkään musiikkivideonsa kappaleeseen Kohta Sataa.
Tuoreella videolla voi muistella viime kesän festivaalia.
Video tihkuu seksiä.
Sonata Arctican Life-singlen kansitaide tulee myyntiin nettihuutokauppaan.
Sampsa Astalan maailmankuva muuttui, kun hänen puolisonsa invalidisoitui vakavassa onnettomuudessa.
Liam Payne vastasi fanin uteluun Twitterissä.
CeeLo Green on astunut julkisuuteen ja kertonut, että huolestuttava video on vain osa tulevaa musiikkiprojektia.
Lindholmin jättihitti Pieni ja hento ote julkaistiin vuonna 1982.
Go 90’s -festivaalia juhlitaan peräti neljällä eri paikkakunnalla. Luvassa on erittäin mielenkiintoinen kattaus jokaiselle ysärifanille.
Suvi Teräsniska on tehnyt kauniilla lauluäänellään vaikutuksen 7-vuotiaaseen Luukakseen.