Kuva: Mikko Räsänen

Perustuvatko jotkut Haloo Helsingin kappaleista fanien tarinoihin?

24.12.2016 12:15 - Rea Tallgren

Haloo Helsinki on saavuttanut monen suomalaisen sydämessä sellaisen aseman, että yhtyeelle kerrotaan avoimesti omista, koskettavistakin kokemuksista.

Haloo Helsinki laulaa muun muassa ihmisestä, joka on kevyempi kantaa hautaan, sekä siitä, kun menettää kaiken ja  jäljelle jää ainoastaan vapaus. Yhtye saa paljon kirjeitä ja viestejä kuulijoiltaan. Niissä ihmiset paljastavat todella henkilökohtaisiakin asioita. Mutta perustuvatko jotkut koskettavista kappaleista fanien kertomuksiin?

- Varsinaisesti en kyllä ole fanien tarinoista tehnyt kappaleita. Ennemmin omista ja lähimpien ihmisten tarinoihin perustuvat kappaleet. Olisi vaikea kirjoittaa sellaisesta, mitä ei ole itse kokenut, Elli miettii.

Fanien palautteista eniten antaa voimaa se, kun muut samaistuvat kappaleisiin. 

- Se on paras fiilis kun uskaltaa purkaa omat tunteensa ja joku ajattelee samalla tavalla, että ”onneksi sanoit tuon ääneen”. Se, että joku on saanut siitä voimaa, niin siitä saa itse voimaa. Se on hyvä kierre, Elli selittää.

Leo nyökkäilee ja innostuu kehumaan yhtyeen solistia. 

- Ellin teksteissä on samaistumispintaa, ja jokainen voi kuitenkin tulkita sitä itse. Se on upea juttu, Leo selittää.

Lue myös: Haloo Helsingin uskomaton show tallentui kuviin - katso galleria

Lue myös: Haloo Helsinki! Ilta-Sanomissa: Välillä on hyvä tarkkailla itseään ja ottaa lepoa

Kilpailut

Uusimmat