Etsi
Jotkut ovat sitä mieltä, että politiikkaa ja rock n rollia ei pitäisi sekoittaa toisiinsa, mutta hommat eivät taida ihan niin mennä.
Jos huhut pitävät paikkansa, tulee amerikkalainen rockjätti kesällä esiintymään Suomeen.
Yhtyeen mukaan paluukappale on yksi bändin koskettavimmista levytyksistä.
Rap-artisti Draken voittokulku musiikkialalla jatkuu edelleen.
Legendaarinen grungeyhtye Therapy? esiintyy John Smith Festivaleilla CMX:n ja Stoolin kera.
Kokosimme yhteen YouTube-videot Spotifyn kymmenestä kuunnelluimmasta kansainvälisestä joulukappaleesta.
Finnhittien kuninkaiden manageri Marko Riihelä sanoo keikkasuosion tulleen iloisena yllätyksenä koko tiimille.
Profeettojen keikka myytiin loppuun kolmessa minuutissa.
Yhtyeen mukaan suomalainen kansanperinnemusiikki kiinnostaa enemmän ulkomailla kuin Suomessa.
Laulaja Janna sanoo, että avioero räppäri Junosta on ollut hänen parisuhde-elämänsä rankin kokemus.