Kuva: AOP

Huippu-dj luuli tappaneensa fanin keikallaan: "Potkaisen häntä ja hän vain putoaa..."

05.12.2016 14:45 - Iiro Myllymäki

Deadmau5 luuli tappaneensa tai halvaannuttaneensa lavalle kiivenneen fanin potkaisullaan.

Juuri uuden albumin julkaissut kanadalainen huipputuottaja ja -dj Deadmau5, oikealta nimeltään Joel Zimmerman, on kertonut NME-lehdelle pelottavasta tilanteesta keikallaan. Mies luuli, että oli joko tappanut tai halvaannuttanut keikalla faninsa. Esiintymisen aikana yleisön jäsen oli päässyt tunkeutumaan Deadmau5:n erityisvalmisteiselle esiintymiskorokkeelle tämän ”esiintymiskuutioon”.

- Soitan siellä kuutiossa. Päässäni on led-kypärä, olen pari metriä lavan pinnan yläpuolella ja hädin tuskin näen mitään. Yhtäkkiä kuulen managerini huutavan jotain korvanappiini ja tunnen jonkun tarttuvan minua vyötäisiltä. Tämä tyyppi oli jotenkin päässyt kiipeämään kuutiooni. Menen paniikkiin, potkaisen häntä ja hän vain putoaa ja tippuu lavalle selällään, Deadmau5 kertoo.

Tämän jälkeen dj otti kypäränsä päästä ja katsoi alas. Sekunnit tuntuivat matelevan.

- Luulin, että olin joko halvaannuttanut tai tappanut hänet. Sitten lopulta hän hyppää ylös ja hurraa yleisölle. En ole koskaan ollut niin helpottunut elämässäni. Se oli pelottavaa, Deadmau5 muistelee.

Lue myös: Rock-laulaja potkaisi selfietä ottaneen naisen pois lavalta - katso videolle tallentunut tilanne

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat