Kuva: Mikko Räsänen

Suomirokkarit joita arvostat yli kaiken, Jarkko Ahola?

05.12.2016 14:10 - Anna Hopi

Hevimies Ahola löytää yhtäläisyyksiä esimerkiksi Anssi Kelan kanssa.

Teräsbetoni-yhtyeessä vaikuttanut ja sittemmin soolouralla viihtynyt hevimies Jarkko Ahola paljasti radio Suomirockin haastattelussa ne suomalaiset rokkarit, joita hän katsoo ylöspäin.

- Tykkään Pave Maijasesta. Hän on multimuusikko, taitava laulaja, biisintekijä. Voisi ehkä sanoa, että arvostan sellaisia ihmisiä kuin millainen itse haluan olla, selittää Ahola.

Toinen suosikki löytyy nuoremmalta rock-polvesta. Anssi Kela on Aholan kiinnostava monipuolisuutensa takia.

- Hän on taitava. Jokaisessa sukupolvessa on yhden miehen yhtyeensä. Yksinäiset sudet, jotka näyttävät mallia. Itsekin osaan soittaa tyyliin vähän kaikkea, mutten kuitenkaan Anssi Kelan tasoisesti, sanoo mies.

Hän näkee, että rakkaus lajiin yhdistää tähtiä.

- Minulla on pakonomainen tarve tehdä biisejä. Ei ole muuta vaihtoehtoja. Se on luomisen tuskaa. Se on vähän lieventynyt vuosien varrella. Anssi Kelastakin huokuu se pieni musiikkinörttiys. Hän elää ja hengittää musiikkia, käsittääkseni.

(kuva: Mikko Räsänen)

- Pekka ja Susi -yhtye voitti rockin suomenmestaruuden vuonna 1993, ja Anssi soitti siinä bassoa. Hän on taitava muusikko ja bassonsoittajakin, sitä eivät varmaan kaikki tiedä. Toiset ovat tuollaisia multimuusikoita, jotka pystyvät tekemään kaiken yksin. Olen siirtänyt soittamista suosiolla muille, kun huomaan, että he tekevät sen paremmin. Musiikin taso nousee hyvien soittajien myötä.

Hevimies haluaa mainita suosikkiartistiensa joukkoon vielä erään nimen, joka saattaa yllättää kuulijan. Hän on suoraan kotimaiselta iskelmätaivaalta.

- Pepe Willbergin lauluääni kosketti, kun kuulin sen ekaa kertaa. Mietin silloin, että osataanko Suomessakin laulaa näin hyvin! Arvostan häntä todella paljon.

Pepe Willberg on muusikko, joka on kouluttautunut pitkälle laulamisen saralla ja kokeillut kevyen musiikin lisäksi myös klassisen musiikin esittämistä. (kuva: Senja Rapila)

Aholan viimeisin kiinnostuksen kohde on ymmärrettävä, koska mies on viime aikoina siirtynyt lähemmäs iskelmägenreä. Kuuntele alta Aholan tuorein Romanssi-albumi.

Lue myös: Hevimies Jarkko Ahola teki koskettavan version iskelmäklassikosta - kuuntele!

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat