Kuva: Fotolia

Teille kiusaajani: "Miksi ette anna minulle anteeksi ja kerro, minkä takia minua niin vihaatte?"

29.05.2016 20:15 - Tarja Vilén

Avoin kirje -sarjassa ihmiset kirjoittavat avoimesti ja rohkeasti asioista, jotka ovat jääneet sanomatta tai kuulematta.

"Olin aina ollut iloinen ja nauravainen ihminen, ja olen vieläkin, silloin kun en muista, mitä minulle teitte.

Mietin, miksi omat kaverini käänsivät minulle selkänsä, huutelivat kadulla perääni erilaisilla haukkumanimillä, näyttivät keskisormea auton ikkunasta ja tönivät koulussa seinille. Saitte minut todella pelkäämään. Teidän tekojenne jälkeen en ole osannut luottaa ihmisiin, enkä uskalla kulkea kotikaupunkini kaduilla. Pelkään, että joudun taas saman kohtelun uhriksi.

En tiedä, millaisia asioita minusta kerroitte muille ihmisille, tai mitä tein ansaitakseni tällaista kohtelua. Tiedän sen, että minulla ei enää ollut yhtään ystävää. Olin aivan yksin, ei ketään kenelle puhua. Kulkiessani jossain, jouduin koko ajan tarkkailemaan selustaani, että kukaan ei tulisi pahoinpitelemään minua.Saitte minut ajattelemaan, että olen kelvoton ja epäonnistunut ihminen, ja kaikille olisi parempi, jos minua ei enää olisi.

Onneksi minulla on sisko, jonka takia jaksoin jatkaa elämää. Edelleenkin ajattelen joka päivä itsemurhaa, mutta ajatus siskosta estää minua tekemästä mitään.

Teidän vuoksi en halua tutustua uusiin ihmisiin enkä käydä missään. Olen saanut muutaman ystävän, ja ajattelen joka päivä, etten ole heillekään tarpeeksi riittävä. Tunnen, että vanhempanikin ovat pettyneitä minuun. Olenko minä hyvä tällaisena, vai tulenko viettämään elämäni aina epäröiden?

Teidät nähdessäni, ette osoita minkäänlaisia katumisen merkkejä. Edelleen katsotte minua inhottavasti ja naureskelette minulle. Minä olen antanut teille anteeksi. Miksi te ette anna minulle anteeksi, tai kerro, minkä takia minua niin vihaatte?"

-selviytyjä

Lue myös: Sinulle luokkakaverini, joka olet todennäköisesti jo kuollut: "Anteeksi, että unohdimme sinut"

Lähetä meille avoin kirjeesi osoitteeseen rea.haverinen@bauermedia.fi. Voicen toimitus pidättää oikeuden muokata kirjeitä ja päättää itse niiden julkaisusta. Julkaistut kirjeet julkaistaan aina nimettöminä.

Lue lisää aiheesta avoin-kirje

Entiselle työnantajalleni: ”Täytit työpaikkakiusaajan kriteerit” Sinulle nuori minä: "Opit vielä arvostamaan itseäsi naisena ja ihmisenä" Entiselle työnantajalleni: ”Täytit työpaikkakiusaajan kriteerit” Katso kaikki

Kilpailut

Uusimmat