Kuva: Fotolia
Kiusaajilleni: Edes se, että yritin tappaa itseni teidän takianne, ei riittänyt teille
Avoin kirje -sarjassa ihmiset kirjoittavat avoimesti ja rohkeasti asioista, jotka ovat jääneet sanomatta tai kuulematta.
"Kiusaajilleni,
Kaikki alkoi kun vaihdoin paikkakuntaa ja koulua. Kaikki oli uutta. Odotin innolla uutta koulua ja uusia kavereita. Ei olisi kannattanut. 10-vuotias, iloinen tyttö astui sisään luokkahuoneeseen, ja ensimmäinen asia, minkä hän kuuli, oli ''kuka v***u tuo on, kattokaa nyt sitä. HYI!'' Siitä hetkestä lähtien kuuntelin joka päivä kuinka olin lihava, ruma, läski, norsu, lehmä, huora... lista on loputon.
Viidennellä luokalla eräs teidän ''jenginne'' pojista myönsi olevansa ihastunut minuun, hän ei vain voinut olla kanssani tekemisissä, koska tiesi, että rupeaisitte kiusaamaan häntäkin. Sydämeni särkyi.
Liikuntatunnit olivat maailman hirvein asia, monesti lintsasin. Jätitte minut aina ulkopuolelle, valitsitte minut aina viimeisenä, nauroitte vaatteilleni ja minulle. Välitunnit olivat toinen, jos en kyyhöttänyt penkillä ja tuijottanut kelloa, olin vessassa itkemässä.
Kun ala-asteella vain syrjitte ja haukuitte, muuttui meno ylä-asteella paljon rankemmaksi. Keksitte juttuja minusta, juttuja jotka olivat niin hirveitä etten tiedä osaanko vieläkään käsitellä niitä. Pieni kylä, jossa kaikki tunsivat kaikki, juorut levisivät ja jäin yksin. Olin aivan yksin.
Vielä ammattikoulussa jouduin katsomaan muutamaa teistä, esititte kaveriani, esititte, että kaikki menneet on unohdettu. Luotin siihen, luotin, että olisitte jo kasvaneet. Näin ei vain ollut. Eräänä päivänä jouduin juoksemaan karkuun, etten saanut puukosta. Vain siksi, että olitte taas keksineet asioita mitkä eivät pitäneet paikkaansa. En ollut ikinä pelännyt teitä niin paljon kuin sinä päivänä.
Joka päivä itkin matkalla kotiin. Itkin ja mietin mitä olin tehnyt väärin, millainen minun pitäisi olla, millaisena kelpaisin teille, miksi juuri minä? En edes osaa pukea sanoiksi miltä se kuusi vuotta minusta tuntui. Kuusi vuotta helvettiä.
13-vuotiaana minulla alettiin huomaamaan ensimmäisiä mielenterveys ongelmia. 14-vuotiaana minulle todettiin vakava masennus, paniikkihäiriö, psykoosin oireita sekä bulimian oireita. Kävin silloin avohoidossa lasten psykiatrisella.
15-vuotiaana yritin itsemurhaa ja viiltelin, jouduin psykiatriseen sairaalaan kahden viikon kriisijaksolle. Olin paljon pois koulusta, en olisi ikinä edes halunnut palata sinne teidän seuraanne. Yksi teistä kysyi minulta missä olin ollut, kerroin, olitte kaksi viikkoa hiljaa, sain olla rauhassa. Sitten taas keksitte uusia juttuja ja uusia nimiä millä minua kutsua.
Tästä kaikesta on nyt viisi vuotta, en tiedä olenko vieläkään ehjä ihminen, tuskinpa. En tiedä olenko antanut teille vieläkään anteeksi, tuskinpa. Kerran näin sinut näiden vuosien jälkeen, sinut joka olit ''jengin'' johtaja. Sain paniikkikohtauksen, ja mieleni teki hyökätä kimppuusi. Olet hirviö!
Sinä ja ystäväsi teitte elämästäni helvettiä, ja siitä tulen tuskin koskaan pääsemään yli. Olen vierättänyt liian monta kyyneltä takianne, enkä tiedä pystynkö koskaan ajattelemaan niitä aikoja ilman, että tunteet nousisivat pintaan. Toisaalta olen myös kiitollinen. Vaikka minulle jäi elinikäiset arvet takianne ja sairaus joka ei ikinä katoa, olen silti kiitollinen, sillä tekonne kasvattivat minusta vahvan ihmisen.
Terveisin,
avuton, vaaleatukkainen tyttö"
Lähetä meille avoin kirjeesi osoitteeseen rea.haverinen@bauermedia.fi. Voicen toimitus pidättää oikeuden muokata kirjeitä ja päättää itse niiden julkaisusta. Julkaistut kirjeet julkaistaan aina nimettöminä.
