”Olimme tunteneet lapsesta asti. Sinusta tuli läheisin ystäväni, paras ystäväni. Minä luotin sinuun. Olimme kuin paita ja peppu, silloin kun aloitimme seurustelun. Tuohon aikaan me molemmat opiskelimme, olimme nuoria ja kaiken piti olla hyvin. Ja olikin hetken aikaa, kunnes lähetit minut helvettiin.
Se alkoi hitaasti. Pieniä huomautuksia, pieniä moitteita. Laadimme yhteisiä sääntöjä, mutta pian huomasin niiden olevan vain minulle. Sinä et pitänyt tupakoinnista ja alkoholin käytöstä ja käskit minua lopettamaan. Minä vähensin molempia, mutta en lopettanut. Sitten sinä pakotit lopettamaan. Kuulin myöhemmin, että olit koko yhdessä olomme aikana juonut että polttanut.
Sinä et pitänyt ystävistäni ja kielsit minua näkemästä heitä. Kun jatkoin heidän näkemistään sinä suutuit minulle ja kerroit miksi he eivät ole hyvää seuraa ja sait minut uskomaan myös niin. Et pitänyt ulkonäöstäni, joten en saanut enää meikata tai laittaa hiuksia. Päätit myös sen mitä puin aamulla päälleni.
Olin mielestäsi kaikessa huono. En osannut laittaa ruokaa, olin huono koulussa, perheeni oli vääränlainen, ystäväni olivat vääriä. En saanut edes käydä kaupassa ilman sinun lupaasi ja sitten kun sain luvan minun piti tuoda sinulle kuitti, että olin varmasti ollut kaupassa. Jos en vastannut sinulle puhelimeen, syytit minua pettämisestä, vaikka oikeasti olin vain suihkussa.
Sinä sait minut tuntemaan itseni pieneksi ja mitättömäksi olennoksi, jolla ei ollut oikeutta sanoa tai tehdä mitään ilman sinua. Sinä olit Jumala, ja minä en saanut itkeä enkä nauraa ilman lupaasi. Sinä revit minut auki. Olin riekaleina. Pelkäsin sinua, mutta en löytänyt pakotietä. Halusin pois, mutta olin kahlittu.
Aloin käymään psykologilla salaa sinulta. Minulle todettiin erittäin vaikea masennus, persoonallisuushäiriö ja paniikkihäiriö. Sain niihin lääkityksen, enkä kertonut niistäkään. Ja sitten sinä soitit taas, minä en vastannut. En enää vastannut puheluihisi enkä viesteihisi. Kävit ovellani, enkä avannut. En enää pystynyt, joten suljin sinut pois.
Muutaman viikon päästä sain sinulta viestin ”Eiköhän tämä ollu tässä hyviä jatkoja sulle.” jalkani pettivät ja aloin itkemään ja nauramaan samaan aikaan. Olin vapaa.
Enää oli jäljellä parantuminen. Mutta se olikin se suurin ja hankalin asia hoitaa. Sinä revit minut niin syvältä auki, että sinä jäit sinne.
Vielä näin vuosia myöhemmin kuulen välillä äänesi. Se kertoo minulle miten huono ja mitätön minä olen, mutta minä osaan vaientaa sinut. Sinä teit minusta lasienkelin, jonka heitit lattialle. Särjit minut sisältä hitaasti ja huomaamattomasti, hyvin tuskallisesti. Minä harkitsin itsemurhaa joka päivä, kun olin kanssasi. Nyt minä olen kerännyt kaikki sirpaleeni, jokainen siru on poimittu, sulatettu ja niistä on tehty uusi lasienkeli. Minä selvisin sinusta.
Haluan, että sinä tiedät, että olen antanut sinulle anteeksi. Sinä sairastat vakavaa sairautta, etkä sitä itse tunnista. Sinä vahingoitat läheisiäsi tietämättäsi. Toivon että olet hakenut apua ja elämäsi näyttää valoiselta. Vaikka sinä teit elämästäni maanpäällisen helvetin, haluan kiittää sinua, koska olen nyt vahvempi kuin koskaan.
Terveisin,
Eiköhän tämä ollu tässä hyviä jatkoja sulle”
Lähetä meille avoin kirjeesi osoitteeseen rea.haverinen@bauermedia.fi. Voicen toimitus pidättää oikeuden muokata kirjeitä ja päättää itse niiden julkaisusta. Julkaistut kirjeet julkaistaan aina nimettöminä.
Lue aikaisemmat Avoimet kirjeet tästä.