”Muistan kun keskustelimme siitä kuinka avovaimosi juuri synnytti esikoistyttärenne eikä halua nyt harrastaa seksiä, vaikka sinä itse haluat. Keskustelin kanssanne siitä, kuinka pienet lapsesi luulevat sinun olevan golftreeneissä, ja siitä, kuinka yksinäinen sinä olet avovaimosi ollessa joka toisen viikonlopun muualla.
Luulitte varmaan, että teidän täytyi keksiä minulle jokin selitys, miksi halusitte huoran. Haluan, että tiedätte, että te ette kiinnostaneet minua. Minua ei kiinnostanut kuunnella selityksiänne, valheita ja tekosyitänne. Toivoin, että olisitte hiljaa ja lähtisitte kun aikanne loppuu. Itse asiassa, olisin halunnut teidän lähtevän heti, tai että ette olisi koskaan tullutkaan.
Kiitos, että teitte minusta rohkean. Vilkkaassa, katuvaloin valaistussa kaupungin yössä, pimeällä esikaupungin sivukujalla, ja aavemaisen hiljaisella tehdasalueella minun oli pakko uskaltaa tulla luoksenne, ja luottaa teihin. Todellisuudessa minua pelotti, olisin halunnut kääntyä ja palata kotiin. Silloin kun vääntelitte minua mitä ihmeellisimpiin asentoihin, kun kastelitte poskeni märillä suudelmilla, ja kun kovakouraisesti puristelitte vartaloani, olisin halunnut lähteä. Oikeastaan koko sen ajan, jonka olin kanssanne, olisin halunnut lähteä, mutta olin rohkea, ja jäin.
Kiitos, että teitte minusta itsevarman. Olen sinut itseni kanssa, koska minun piti luottaa itseeni aina. Minun piti olla varma joka sanasta, jonka sanon, ja joka liikkeestä, jonka teen. Koskettelitte kehoani paikoista, joihin en olisi kenenkään halunnut koskevan, ja katselitte kohtia, joita en olisi kenenkään halunnut näkevän.
Kiitos, että teitte minusta vahvan. Muistan kun tunsin vieraat kehonne päälläni ja pidin silmiä kiinni kun en halunnut nähdä teitä. Nyt kestän mitä vain.
Kiitos myös, että teitte minusta nöyrän. En pidä mitään itsestäänselvyytenä. Käytin lukemattomia hetkiä laittautuessa sen näköiseksi kuin te halusitte minun näyttävän, tulemalla sinne, missä te halusitte minun olevan, ja tekemällä sitä, mitä te halusitte minun tekevän.
Silloin kun istuimme likaisen autosi etupenkillä, ja tein kaiken mitä pyysit, vaikka en kunnolla mahtunut edes liikkumaan. Silloin kun kerroit, että avovaimosi mielestä olet liian kovakourainen etkä sen takia uskalla enää koskea häneen, esitin nauttivani, koska en halunnut sinulle pahaa mieltä, vaikka todellisuudessa kukaan ei ollut aikaisemmin satuttanut minua yhtä paljon. Ja silloin, kun kalliin omakotitalosi makuuhuoneen isolla parisängyllä itkit kyyneleitä ja aikani loputtua huorana jäin vielä, koska ihmisenä en halunnut jättää sinua yksin.
Tein kaiken mitä pyysitte, niin kauan kuin pyysitte, ja vielä paremmin kuin osasitte edes pyytää.
Olen rikkinäinen ja pitkään syytin teitä siitä, mutta kyllä niihin hetkiin mahtuu hyvääkin. Teitte minusta sen, mitä olen nyt. Kiitos muistoista, nyt on aika siirtyä eteenpäin ja yrittää unohtaa.
Terveisin,
Silloin sellainen tyttö”
Lue aikaisemmat Avoin kirje -sarjan kirjoitukset tästä.
Lähetä meille avoin kirjeesi osoitteeseen rea.haverinen@bauermedia.fi. Voicen toimitus pidättää oikeuden muokata kirjeitä ja päättää itse niiden julkaisusta. Julkaistut kirjeet julkaistaan aina nimettöminä.