Ӏiti,
Muistatko sen päivän, joilloin isäni käymässä kotonamme? Muistatko mitä hän lupasi seitsemänvuotiaalle minulle ja kaksi vuotta nuoremmalle siskolleni? Isä sanoi tulevansa taas kolmen kuukauden kuluttua. Aika kului, eikä häntä sen koommin näkynyt. Olin murtunut, surullinen. Täysin rikki.
Pian aloit haukkumaan häntä rajuin sanankääntein. Toivoit, että joku tappaisi hänet. Pakotit meidät sanomaan kaikille, ettemme kaipaa isäämme, vaikka ainakin itse kaipasin häntä todella paljon. En tiedä ymmärsitkö koskaan, kuinka paljon sanasi isästäni sattuivat minuun? Kuinka paljon ne loukkasivat tunteitani? Isänpäivät oli kamalia, sillä en voinut koskaan tehdä korttia isälleni, vaikka olisin halunnut. Kaipasin häntä päivittäin ja viikonloppuisin toivoin, että hän olisi ilmestyny elämäämme jälleen.
Lähes 11 vuoden jälkeen näin isäni serkkuni häissä. Olin onnellinen, mutta samalla surullinen, sillä pelkäsin että menetän hänet taas uudelleen. Valehtelin kohtaamisesta, jotta et suuttuisi. Pian muutin omilleni, ja isäni astui vahvemmin elämääni.
Sain tietää eron taustoista ja tapahtumista. En silloin vielä ymmärtänyt mitä oli tapahtunut, kunnes luin erästä kirjaa, jossa kerrottiin erossa kärsineitä isistä.
Nämä kaikki vuodet halusit mustamaalata isäni. Estit häntä kaikin keinoin tapaamasta meitä lapsia. Aiheutit suurta kärsimystä isäni lisäksi meille lapsille. Eikä sekään riittänyt siitä kärsi isänpuolen suku. Tajusin myös sen, että käytit meitä huoltajuuskiistassa pelonappulana julmasti isääni vastaan.
Kysyn nyt, miksi teit niin? Miksi halusit tätä?
En kaipaa anteeksipyyntöä, enkä edes ehkä halua sitä, sillä en tiedä onko se aitoa. Haluan vain vastauksen.
Terveisin,
pelinappula sinun pelissäsi.”
Lue aikaisemmat Avoin kirje -sarjan kirjoitukset tästä.
Lähetä meille avoin kirjeesi osoitteeseen rea.haverinen@bauermedia.fi. Voicen toimitus pidättää oikeuden muokata kirjeitä ja päättää itse niiden julkaisusta. Julkaistut kirjeet julkaistaan aina nimettöminä.