Arjen keskellä parisuhde saattaa helposti muuttua rutiininomaiseksi suorittamiseksi, minkä seurauksena pariskunnat alkavat usein myös etääntyä toisistaan. Tällaista erilleen ajautumista voi onnistua kuitenkin helposti estämään, esimerkiksi viettämällä niin sanottuja ”mikro-hetkiä”.
Mutta mitä tällaiset ”mikro-hetket” sitten oikeastaan edes ovat? Australialaispsykologi Belinda Williamsin mukaan kyse on hetkistä, joissa hyödynnetään pienimmätkin tilaisuudet ja tilanteet viestittää kumppanille omasta rakkaudesta ja välittämisestä.
– Hetkien ei tarvitse olla pitkiä, jotta ne vaikuttavat parisuhteeseen, Williams vakuuttelee.
Hänen mukaansa oivallisia esimerkkejä tällaisista huomionosoituksista ovat esimerkiksi oman kumppanin tervehtiminen ja hyvästeleminen, nopeat hellyydenosoitukset kuten halaukset tai yksittäiset suudelmat, käsistä pitäminen sekä kasvotusten omien tunteiden sanoittaminen.
Williams korostaa myös pienien satunnaisten lahjojen merkitystä. Hänen mukaansa juuri nuo pienet huomionosoitukset, kuten aamupalan laittaminen valmiiksi, ovat merkittäviä eleitä, jotka kertovat usein rakkaudesta jopa selvästi sanoja selkeämmin.
Lue myös: Millaisilla teoilla kumppanisi osoittaa, että rakastaa sinua? Naisten kertomukset herkistävät
Lähde: Daily Mail