Oudoimmat asiat, joista ihmiset paljastavat kiihottuvansa

21.04.2015 20:45 - Senni Loikala

Yksin autolla kruisailu saa toisen kiihottumaan, kun taas toista kiehtoo hikoileva kumppani. Oletko sinä koskaan syttynyt yllättävissä tilanteissa?

Kiihottua ei tarvitse vain pimeässä peiton alla. Yllättävät tilanteet ovat omiaan virittämään tunnelman kuumaksi. Kokosimme alle erikoisia hetkiä, joista ihmiset ovat paljastaneet syttyvänsä.  

1) Ihon kosketteleminen jääpalalla. Kiihotusta lisää se, jos oma deitti tekee näin. Jääpalamuotti voi olla siis nerokas hankinta yllättävällä tavalla.

2) Paksujen terveyssiteiden käyttäminen. Mitä muhkeampi side, sitä kiihottavampaa.

3) Yllättävissä paikoissa pissaaminen. Näin ollen esimerkiksi kyykkypissa sillan alla voi tuoda jännittävää kutkutusta.

4) Naapurista kantautuvat seksiäänet. Toiset kirjoittavat valituskirjeen, mutta seinän takana oleva kiihkeä tunnelma voi olla myös tarttuvaa.

6) Kumppanin hikoileminen. Aina kainaloiden hikiläiskiä tai märkää selkää ei tarvitse kammoksua, sillä niissä voi olla jopa jotain puoleensavetävää.

7) Naisten napojen katseleminen. Erityisesti kun nainen liu'uttaa sormia paljaalla vatsallaan, näyttää se monen mielestä kuumalta.

8) Yksin autolla ajaminen. Chillin kaupunkikierroksen aikana on aikaa ajatella omiaan, jolloin tunnelmallinen kruisailu tekisi mieli päättää auton jousitusten testailuun unelmien miehen tai naisen kanssa.

9) Kapteenin kuulutukset lentokoneessa. Yläilmojen kuninkaalla on varmasti upeat rintalihakset ja kiihkeät kielisuudelmat. Pelkkä kapteenin äänen kuuleminen voi saada mielikuvituksen laukkaamaan.

10) Matematiikan opiskeleminen. Sini, kosini ja tangetti: sehän on kuin runoutta korville!

Seuraava artikkeli: 8 naisten tekemää ällöttävää asiaa, joista miehet salaa pitävät

Kilpailut

Uusimmat