Kuva: Fotolia

Onko pakastettu ruoka yhtä terveellistä? Vastaus yllättää

26.04.2017 12:15 - Karoliina Kotala

Pakastetulla ruoalla on melko huono maine, mutta todellisuus voikin olla aivan toinen.

Kauppojen pakastealtaissa on nykyisin tarjolla laaja kirjo valikoimaa ja esillä on runsaasti muutakin kuin vain ranskanperunoita ja pakasteherneitä. Silti moni kiertää kaukaa pakastetut marjat, hedelmäkuutiot ja vihannessekoitukset, suosien tuoretta vaihtoehtoa. Tuore tutkimus kuitenkin vakuuttaa, että pakastevihannekset, -marjat ja -hedelmät ovat todellisuudessa erittäin terveellisiä. Samaisessa tutkimuksessa myös selvisi, että ihmiset, jotka ostivat pakastevihanneksia ja -hedelmiä söivät huomattavasti enemmän terveellistä ja vitamiinipitoista ruokaa kuin ne, jotka suosivat vain tuoretta terveellistä ruokaa.

Yllättävää kyllä ne henkilöt, jotka nauttivat pakastetuotteita nauttivat myös määrällisesti enemmän vitamiineja ja hivenaineita kuin tuoreita kasviksia syövät. Tutkijat vakuuttavatkin, että pakastekasvikset ovat erinomainen vaihtoehto tuoreiden rinnalle. Tärkeää on kuitenkin muistaa silti lukea pakkausselosteet ostaessasi pakastetuotteitakin, sillä niihinkin voi olla lisättynä turhia lisäaineita tai makeutusta.

Tutkimus toteutettiin vuosien 2011-2014 välisenä aikana ja siinä seurattiin sekä pakastekasviksia nauttivia että niitä välttäviä koehenkilöitä.

Lue myös: Älä välttele turhaan pakasteita - vihannekset, jotka kannattaa ostaa pakastettuina

Lähde: The Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat