Kuva: Shutterstock

Vuotaako nenä jatkuvasti, vaikka et ole flunssainen? 4 tyypillistä syytä ikävän vaivan taustalla

22.08.2018 14:15 - Emmi Moilanen

Esimerkiksi polyypit tai kylmässä ilmassa treenaaminen voivat lisätä liman eritystä.

Flunssa ja kuume voivat aiheuttaa myös runsasta liman eritystä, jolloin nenä tuntuu olevan tukossa ja vuotavan jatkuvasti. Lisäksi itkemisen jälkeen on tavallista, että nenä tuntuu vuotavan vetistä limaa normaalia enemmän.

Vuotava nenä voi johtua myös useista muista, arkipäiväisistä syistä, joita emme ole ehkä tulleet edes ajatelleeksi. Prevention-sivusto haastatteli lääkäreitä ja selvitti, mitkä tekijät altistavat vetisen ja vuotavan liman eritykselle.

Olet allerginen

Allergisen reaktion yksi tyypillisimmistä oireista on vuotava ja tukkoinen nenä.

- Allerginen reaktio saa nenän kutisemaan, turpoamaan sisältä ja altistaa niiskutukselle sekä vetisen liman eritykselle, lääkäri Erich Voigt kertoo.

Kausiallergian lisäksi on mahdollista, että vuotavaa nenää aiheuttaa esimerkiksi pöly tai lemmikkieläimet. Jos nenästä tuleva lima alkaa muuttua paksuksi ja vihreän tai keltaisen väriseksi, on hyvä vierailla varmuuden vuoksi lääkärin vastaanotolla, sillä Voigtin mukaan allergia voi joskus kehittyä myös tulehdukseksi.

Tulinen ruoka

Preventionin artikkelissa todetaan, että vuotava nenä saattaa johtua myös hermoärsytyksestä.

- Tietyt nenän alueella olevat hermot voivat lisätä liman erityistä, lääkäri Ahmad R. Sedaghat kertoo ja lisää, että tämänkaltaista ärsytystä voivat aiheuttaa esimerkiksi tuliset ruuat.

Chilipippurin sisältämä kapsaisiini voikin altistaa vuotavalle nenälle ja hikoilulle.

- Yleensä reaktio johtuu siitä, että keho yrittää saada ärsyttävät aineet poistumaan, Voigt selittää.

Polyypit

Voigtin mukaan polyypit ovat pehmeää keltaista kasvustoa, joka muodostuu sisälle nenään ja onteloihin. Polyypeilla on hyytelömäinen koostumus, joka on muodostunut tulehtuneista soluista.

- Tämä voi aiheuttaa kroonisen nenän vuotamisen, Voigt toteaa.

Vuotavan nenän lisäksi polyypit voivat aiheuttaa heikentynyttä hajuaistia, paineen tunnetta tai jopa hengitysvaikeuksia. Jos epäilet kärsiväsi vaivasta, on hyvä varata aika lääkärin vastaanotolle.

Kylmässä ilmassa treenaaminen

Tutkimukset ovat osoittaneet lämpimän ja kostean ilman hellivän nenää ja keuhkoja. Tästä syystä hengästyminen kylmässä ja kuivassa ilmassa voikin aiheuttaa ärsytystä.

- Treeni lisää hetkellisesti liman eritystä nenässä ja keuhkoissa, allergialääkäri Purvi Parkih selittää.

Lue myös: Flunssa iskemässä? Asiantuntijat kertovat, kannattaako tautia todellakin torjua vitamiineilla

Lue myös: Istumapaikalla on väliä - tutkimus selvitti, kuinka vältät flunssan lentokoneessa

Lähde: Prevention

Kilpailut

Uusimmat