Kuva: Shutterstock

Ikääntyminen saa kehossasi aikaan valtavia muutoksia - alkavat jo kolmekymppisenä

22.08.2018 21:45 - Katariina Auvinen

Yksi sana, kutistuminen.

Ikääntyminen on väistämätöntä, mutta on asennekysymys, miten siihen suhtautuu. Kehossa tapahtuu muutoksia jo parikymppisenä, mutta monet alkavat nähdä ensimmäisiä harmaita hiuksia ja ohuita juonteita silmäkulmissa kolmekymppisenä.

Mutta mitä kehossasi todellakin tapahtuu, kun vuodet karttuvat?

Hikoilet vähemmän 

Ei yhtään huonompi homma, että hikoilet vähemmän, kun ikää karttuu. Tämä johtuu siitä, että kehon lämmönsäätelyjärjestelmä ei toimi enää niin hyvin kuin ennen. Ihon ikääntyminen aiheuttaa myös sitä, että et hikoile samalla tavalla kuin ennen, koska iho ei uusiudu niin hyvin kuin nuorempana. 

Huolehdi siis ihosi hyvinvoinnista käyttämällä aurinkovoidetta ja kosteuttamalla sitä. 

Hampaasi eivät tunnu niin herkiltä 

Sinänsä hyviä uutisia heille, jotka kärsivät vihlovista hampaista. Monelle kylmät ja kuumat juomat sekä ruoka-aineet aiheuttavat monelle vihlomista. Vanhemmiten hampaiden hermot saattavat kutistua, jonka vuoksi et tunne enää vihlomista. Tämä kannattaa huomioda ja varata säännöllisesti aika hammastarkastukseen, koska iäkkäämmät ihmiset eivät välttämättä tiedä mahdollisista lohkeamista tai rei' istä. 

Aivosi kutistuvat 

Kyllä, kuulostaa huolestuttavalta. Niin kauhistuttavalta kuin se kuulostaakin, aivosi kutistuvat iän myötä. Neurotieteen professori William Klemm selittää, että kutistuminen ja tahti on yksilöllistä. Voit kuitenkin itse vaikuttaa ratkaisevasti asiaan elämäntapojesi kautta. Tupakointi, huono ruokavalio ja korkea verenpaine ovat kolme asiaa, jotka ovat aivojesi pahimpia vihollisia. 

Kutistut 

Ei ole myytti, että jossain vaiheessa sinusta saattoi tuntua pidemmältä. Ihminen nimittäin painuu hieman kasaan vuosien saatossa, menettäen myös senttejä pituudesta. Esimerkiksi miehet menettävät ikävuosien 30 ja 70 välillä noin 2.5 senttimetriä pituudestaan. Naisilla kutistumisessa on huomattavasti isompi ero miesten välillä. Naiset saattavat menettää pituudestaan jopa 5 senttimetriä. 

Kutistuminen johtuu siitä, että vanhemmiten nivelten väliset rustot kuluvat loppuun ja esimerkiksi osteoporoosi vaikuttaa selkärankaan. 

Aistisi heikkenevät 

Kuulo ja näkö ovat kaksi tärkeää aistia, jotka muun muassa heikentyvät ikääntymisen seurauksena. Onneksi on olemassa kuulolaitteita ja silmälaseilla pystytään korjaamaan suurin osa huononäköisyydestä. Sen sijaan myös makuaisti heikentyy, joka johtaa monilla vanhuksilla siihen ettei ruoka enää maistu heille. 

Tämä johtuu jo edellämainitusta kutistumisesta. Esimerkiksi makusilmut kutistuvat, jolloin vanhemmiten erilaisia makuja ei maista niin hyvin kuin nuorempana. 

Ruuansulatuksesi ei ole samanlainen kuin ennen

Kuin myös muut kehon osa-alueet, niin myös ruuansulatusjärjestelmäsi toimii hitaammin kuin ennen. Tämä johtaa monesti siihen, että iäkkäämmät ihmiset kärsivät ummetuksesta. Erityisesti 60-vuotiaasta eteenpäin ruuansulatusjärjestelmäsi hidastuu. 

Voit pitää suolistosi kunnossa huolehtimalla kuidun saannista, juomalla paljon vettä ja liikkumalla. 

Lue myös: Ikääntymisen merkit näkyvät myös käsissä - vinkit, joiden avulla ehkäiset muutoksia

Lähde: The List

Kilpailut

Uusimmat