Etsi
Hoitojakso vanhempana voi romahduttaa lihaskunnon, jos puskuria ei ole.
Tutkimuksen mukaan ennaltaehkäisevillä toimilla voitaisiin vähentää terveydenhuollon kuormitusta.
Ravinto, aurinko ja tupakointi ovat avainasemassa.
Biologinen ikä oli analyysien perusteella todellista ikää nuorempi.
Maksujen korottamiset saattaisivat tutkijoiden mukaan muuttaa asiakkaiden käyttäytymistä.
Ikääntymisen merkkejä ei voi hiustenkaan kohdalla estää ilmestymästä, mutta jotain voi tehdä.
Suurin ikäluokka Suomessa on vuonna 1990 syntyneet.
Tulevaisuudessa toivotaan voitavan hyödyntää laajemminkin myös verikokeita Alzheimerin tunnistamisessa.
Näyttelijä Charlize Theron myöntää haikailevansa takaisin nuorta kehoaan, mutta hän ei ole pahoillaan ikääntymisen tuomista muutoksista kasvoissaan.
Aikuisen tulisi saada 2-3 litraa nestettä päivässä.