Kuva: Shutterstock

Pitkittyikö kuukautisvuoto yllättäen? 3 tavanomaista syyllistä

04.12.2019 16:15 - Emmi Moilanen

Stressi voi aiheuttaa kuukautisten pois jäännin lisäksi myös pitkittynyttä vuotoa.

Olemme aikaisemmin kirjoittaneet merkeistä, jotka paljastavat, että kuukautisvuotosi on muuttunut jo epänormaalin voimakkaaksi. Pääset lukemaan gynekologin laatiman listauksen tästä.

Runsaiden kuukautisten lisäksi osa naisista saattaa kärsiä silloin tällöin tavanomaista pidemmästä vuodosta. Glamour-sivusto selvitti, mitkä syyt voivat olla pitkittyneen kuukautisvuodon taustalla.

1. Hormonitoimintasi on epätasapainossa

Munasarjojen monirakkulaoireyhtymä (PCOS), kilpirauhasen liika- tai vajaatoiminta ja jotkin muut sairaudet voivat vaikuttaa kehon hormonitoimintaan. Tämä puolestaan voi altistaa pitkittyneille, runsaille tai epäsäännöllisille kuukautisille.

2. Painosi on vaihdellut viime aikoina

Jos kärsit yllättäen normaalia pidemmästä kuukautisvuodosta, painon vaihtelulla saattaa olla osuutta asiaan. Runsas rasvan määrä kehossa aiheuttaa myös sen, että estrogeenin määrä on korkeammalla – tästä syystä myös kuukautiset voivat olla runsaammat.

3. Kärsit voimakkaasta stressistä

Tiedetään, että stressi voi aiheuttaa kuukautiskierron pidentymistä tai jopa sen, että vuoto jää kokonaan väliin.

Tämän lisäksi henkinen kuormitus voi aiheuttaa myös pitkittynyttä kuukautisvuotoa tai tiputtelua kesken kuukautiskierron.

Lue myös: Naiset ällistyivät miesten tietämättömyydestä kuukautisia kohtaan - some täyttyi tarinoista

Lue myös: Saako kuukautisista puhua töissä? Tutkimus selvitti miesten ajatuksia

Lue myös: Miksi alavatsa kipuilee myös ilman kuukautisia? 3 yleistä syyllistä kramppien taustalla

Lähde: Glamour

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat