Kuva: Mikko Räsänen

IS: Bull Mentula lähes menetti elämänsä rakkauden kriisin takia: "Täysin omaa tyhmyyttäni"

17.08.2016 07:26 - Rea Tallgren

Bull Mentulan elämästä kertova kirja ilmestyy tänään.

Jari "Bull" Mentula, 40, on kovasanainen mutta taitava valmentaja, jonka on nähty televisiossa laittavan useita ihmisiä ruotuun ja saavan elämänsä vartalon. Bullin omasta elämästä ilmestyy tänään kirja, joka kantaa nimeä Bull's All Out.

Bull kertoo kirjan tiimoilta Ilta-Sanomille pahimmasta kriisistä, joka hänellä ja hänen kesällä alttarille saattamalla vaimollaan Maruzella "Maru" Vaalikivellä on ollut muutama vuosi sitten. Ilta-Sanomien mukaan mies kertoo kierrellen hakeneensa rajojaan ja epäonnistuneensa. 

Sitä, mitä hän lopulta teki, hän ei sano suoraan.

- Sanotaan nyt vain, että se oli täysin omaa tyhmyyttäni. Jokainen voi päätellä, millä lailla mies voi olla kumppaniaan kohtaan tyhmä, Bull kiertelee Ilta-Sanomille. 

Pariskunta erosi tuolloin Bullin "tyhmyyden takia", mutta palasi sittemmin yhteen. 

- Sen prosessin aikana tajusin kyllä paljon asioita. Aluksi oli pakko miettiä, mikä minulle itselleni on hyvä. Sillä tavalla ihan helvetin itsekkäästi. Aika nopeasti kuitenkin tajusin, että olen pilannut juuri sen, mikä on itselleni kaikkein tärkeintä. Että juuri tuon ihmisen kanssahan mun on helvetin hyvä olla, mies summaa. 

Pariskunta selätti kriisin ja siitä Bull on todella onnellinen. Hän kehuu haastattelussa vuolaasti vaimoaan. 

Lähde: Ilta-Sanomien paperiversio

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat