Kanye West, 39, on poistanut 27 miljoonan seuraajan Twitter-tililtään kaikki päivityksensä, jotka käsittelevät Yhdysvaltojen tuoretta presidenttiä Donald Trumpia. Westin päätöksestä uutisoi TMZ.
Kun Yhdysvaltojen presidentinvaalit olivat käynnissä, West kirjoitti Trumpista positiiviseen sävyyn sosiaalisessa mediassa. Räppäri muutti ilmeisesti näkemystään Trumpista tavattuaan tämän henkilökohtaisesti ennen presidentin virkaanastujaisia.
Ennen tapaamistaan West kirjoitti Trumpista Twitterissä näin: ”Minusta suora keskusteluyhteys tulevan presidenttimme kanssa on tärkeää, jos todella tahdomme muutosta.”
West myös kertoi Twitterissä, mistä asioista hän toivoi pääsevänsä keskustelemaan Trumpin kanssa. ”Näitä asioita ovat kiusaaminen, opettajien tukeminen, opetussuunnitelmien uudistaminen nykyaikaisiksi ja väkivalta Chicagossa.”
Hiljattain West bongattiin Los Angelesin kaduilta jaloissaan Karhun lenkkikengät. Karhu-tuotemerkki perustettiin Suomessa Kiteellä vuonna 1916. Pääset kuvia sisältävään juttuun tästä.
Lähde: TMZ